TEMA-matkoilla käytettävät bussit ovat kohdemaan taso huomioiden hyvätasoisia. Välttämättä bussien taso ei siis ole aivan sama, kuin mihin me olemme Suomessa tottuneet. Kiertomatkalla käytettävässä bussissa saattaa olla tummennetut ikkunalasit auringon häikäisyn ja poltteen vähentämiseksi. Joillakin kiertomatkoilla on käytännön syistä käytettävä pienempiä busseja, sillä suuret bussit eivät pääse perille kaikkiin vierailukohteisiin. Bussissa tupakointi on kielletty kaikilla matkoilla. Tämä kielto ei tavallisesti kuitenkaan aiheuta suurempia ongelmia, sillä taukoja pidetään usein. Joissakin maissa bussinkuljettaja muodostaa poikkeuksen; TEMA pyrkii kuitenkin käyttämään kuljettajia, jotka eivät tupakoi.
Istuinpaikkoja bussissa vaihdetaan päivittäin, sillä kaikilta paikoilta ei aina näe yhtä hyvin. TEMA-opas kertoo asiasta ensimmäisen päivän aikana ja hän odottaa, että osanottajat vaihtavat omatoimisesti paikkoja. Matkapahoinvoinnista kärsivät eivät tästä johtuen voi varata itselleen samoja paikkoja koko matkan ajaksi.