Matkatavarat

Matkatavaroiden kuljetuksessa on rajoituksia, jotka vaihtelevat jonkin verran lentoyhtiöittäin.

Ruumaan menevät matkatavarat
Sallittu kirjatun, koneen ruumaan menevän matkatavaran määrä on pääsääntöisesti sekä reitti- että tilauslennoilla 20 kg/matkustaja. Yksittäinen, esim. kahden henkilön yhteinen matkalaukku, saa kuitenkin painaa lentoyhtiöstä riippuen enintään 30–32 kg.

TUIfly Nordicin lennoilla ruumaan menevä matkatavara ja käsimatkatavara saavat painaa yhteensä enintään 20 kg siten, että käsimatkatavaran osuus painosta on enintään 5 kg.

Finnairin reittilennoilla ruumaan menevän matkatavaran määrä saa olla korkeintaan 20 kg/matkustaja, silloin kun e-lippu on kirjoitettu ennen 1.9.2010. Kun e-lippu on kirjoitettu 1.9.2010 tai sen jälkeen noudatetaan uutta kappalemääräistä matkatavaraohjetta ja mukana saa olla yksi laukku, joka painaa enintään 23 kg ja ympärysmitta (korkeus + pituus + leveys) on korkeintaan 158 cm. 

Lentoyhtiöt perivät matkatavaran ylipainosta lisämaksun, joka vaihtelee lentomatkan pituudesta ja lentoyhtiöstä riippuen. TUIfly Nordicin, Air Finlandin ja Finnairin lomalennolle voit jo ennakolta varata tietyn ylityksen sallittuun matkatavaramäärään maksua vastaan.
  

Käsimatkatavarat

Air Finland
Sallittu määrä: 1 laukku
Paino enintään: 5 kg
Ulkomitat enintään: 55x40x20 cm

Blue1
Sallittu määtä: 1 laukku
Paino enintään: 5 kg
Ulkomitat enintään: 50x40x23 cm

Finnair Lomalento
Sallittu määrä: 1 laukku
Paino enintään: 8 kg
Ulkomitat enintään: 56x45x25 cm

TUIfly Nordic
Sallittu määrä: 1 laukku
Paino enintään: 5 kg, lasketaan sisältyväksi sallittuun 20 kg kokonaismatkatavaramäärään.
Ulkomitat enintään: 45x35x20 cm


Yleisiä ohjeita käsimatkatavaroista

Pakkaa käsimatkatavaroihin lääkkeet, herkästi särkyvät esineet, arvotavarat sekä avaimet. Vaarallisia, esim. teräviä, esineitä ei saa pakata käsimatkatavaroihin.

Nykyisten käsimatkatavarasäännösten mukaan nestemäisiä tuotteita saa kuljettaa käsimatkatavaroissa vain, jos ne on pakattu enintään 100 ml suuruisiin pakkauksiin. Yhden henkilön nestepakkausten tulee mahtua yhteen enintään litran suuruiseen muovipussiin, joka on läpinäkyvä ja uudelleensuljettava (esim. Minigrip). Säännökset koskevat kaikkia nestemäisia aineita, joita ovat mm. aerosolit, geelit, juomat, hammastahnat, hajuvedet, vaahdot ja erilaiset voiteet.  Säännökset ovat voimassa EU-maissa sekä lisäksi ainakin Thaimaassa ja Arabiemiraateissa.

Suomesta lähdettäessä matkustajat voivat viedä koneeseen nestemäiset ostokset, jotka on hankittu Suomessa lentoaseman liikkeistä turvatarkastuksen jälkeen. Lue turvaohjeista ja nesteiden ym. kuljettamista koskevista rajoituksista lisää Finavian sivuilta

Muuta huomioitavaa
Huomaa myös, että lentokoneessa ei saa kuljettaa tulenarkoja aineita eikä yli 70 % alkoholia (lisätietoja turvaohjeista Ilmailulaitokselta ja Finnairilta).

Erikoismatkatavarat
Lastenvaunut, lastenrattaat sekä pyörätuolit kuljetetaan ilman lisämaksua. Joistakin urheilu- ja harrastusvälineistä (esim. golfbägi, polkupyörä, purjelauta) peritään lisämaksu ja niistä on ilmoitettava jo matkaa varattaessa. Näiden erikoismatkatavaroiden kuljetusmaksut vaihtelevat lentoyhtiöittäin.

Finnairin lomalennolle erikoismatkatavarat varataan ja maksetaan www.lomalennot.fi sivujen kautta aikaisintaan 30 vrk ja viimeistään 8 vrk ennen lähtöä.

TUIfly Nordicin lomalennoille erikoismatkatavaroiden kuljetukset varataan suoraan  lentoyhtiön omien nettisivujen kautta tai puhelimitse. Kesäkauden 2010 ja talvikauden 2010–2011 matkojen lisäpalveluiden varaukset voi nyt tehdä aikaisintaan matkavarausta seuraavana päivänä ja viimeistään 7 vrk ennen lähtöä. Kesäkauden 2011 matkojen lisäpalveluiden varausmahdollisuuden avautumisesta tiedotamme myöhemmin talvella.

Air Finlandin lennolle erikoismatkatavarat varataan ja maksetaan lentoyhtiön omien sivujen kautta aikaisintaan 30 vrk ja viimeistään 7 vrk ennen lähtöä.  

Erikoisvarusteiden omistaja on itse vastuussa niiden kuljettamisesta lentokentältä hotelliin. Ne eivät välttämättä mahdu bussin tavaratilaan tai bussin kuljettaja saattaa periä niiden kuljettamisesta lisämaksun.


Nämä tiedot koskevat TUIfly Nordicin, Air Finlandin, Blue1:n ja Finnairin loma- eli tilauslentoja
Kysy tarkemmat säädökset sekä muiden lentoyhtiöiden matkatavaroita koskevat säännöt asiakaspalvelustamme.

Eri lentoyhtiöiden reittilentojen matkatavaroita koskevat säännöt ja rajoitukset löydät ko. lentoyhtiön internetsivuilta tai voit tarkistaa netissä CheckMyTrip-sivulta. Sivun osoitteen löydät e-lipusta. Sivulle kirjaudutaan lentoyhtiön Amadeus-varaustunnuksella. 
 

Tema Pohjoismaissa
  • Temarejser.dk
  • Tema.Startour.no
  • Temaresor.se
Loading...