Matkustajalla tulee aina olla mukanaan voimassaoleva matkustusasiakirja eli passi tai EU-maissa ja Sveitsissä myös 1.3.1999 jälkeen myönnetty uudenmallinen henkilökortti. Alle 15-vuotiaan on oltava merkittynä mukana matkustavan vanhemman passiin, mikäli hänellä ei ole omaa passia. Huomaa, ettei lapsia voi merkitä vanhemman biopassiin ja että Yhdysvaltoihin matkustettaessa lapsella pitää olla oma passi. Passintarkastus on poistunut Schengen-maiden (EU-maat lukuun ottamatta Iso-Britanniaa, Irlantia, Kyprosta, Bulgariaa ja Romaniaa, sekä Islanti ja Sveitsi) välisessä liikenteessä, mutta matkustajan henkilöllisyys saatetaan poikkeustilanteissa tarkistaa. Lennon lähtöselvityksessä henkilöllisyys tarkistetaan aina.
TEMA suosittelee, että passi on määräysten muutosten varalta voimassa Eurooppaan ja lähialueille suuntautuvilla matkoilla 3 kk ja Euroopan ulkopuolelle suuntautuvilla matkoilla 6 kk matkan jälkeen. Ota passista kopio mukaan matkalle. Joissakin maissa passikopio on hyvä pitää aina mukana henkilöllisyystodistuksena.Alla olevat tiedot (marraskuulta 2011, muutokset mahdollisia) passin voimassaoloajasta ja viisumitarpeesta koskevat Suomen kansalaisia. Asiakaspalvelumme vastaa pyynnöstä muiden EU-maiden kansalaisten kysymyksiin määräyksistä.
Muiden kuin EU-maiden kansalaisten on itse tarkistettava kohdemaan suurlähetystöstä tai edustustosta voimassaolevat passi ja viisumimääräykset ja he ovat itse vastuussa määräysten noudattamisesta. Myös mahdollisen transit- eli kauttakulkuviisumin tarve tulee huomioida lennoilla, joilla on välilasku tai koneenvaihto.Useilla matkoilla tarvitsemme lentojen varaamista varten tarkemmat matkustajatiedot (mm. syntymäaika, passin numero ja muut passitiedot). Tästä kerrotaan matkavarauksen yhteydessä ja matkavahvistuksen tiedoteosassa. Tiedot voit ilmoittaa noin kuukautta ennen matkalle lähtöä sähköpostilla (pcs@finnmatkat.fi) ja osalla matkoista TEMAn nettisivulla (www.temamatkat.fi) Sinun matkasi –osiossa, jolle kirjaudut matkasi varausnumerolla ja varaukselle antamallasi puhelinnumerolla.EU-MAAT (Bulgaria, Espanja, Irlanti, Iso-Britannia, Italia, Itävalta, Kreikka, Kypros, Portugali, Ranska, Saksa). Matkan ajan voimassaoleva passi tai 1.3.99 jälkeen myönnetty henkilökortti. Suomen kansalaisilta ei vaadita viisumia alle 90 päivän oleskeluun. Lisätietoja tarvittaessa ao. maan suurlähetystöstä.AUSTRALIA. Australian viranomaiset suosittavat voimakkaasti, että passi on voimassa 6 kk matkan jälkeen.
Suomalaiset tarvitsevat viisumin. Matkustajan on helpointa anoa maksuton ns. eVisitor –viisumi nettisivun https://www.ecom.immi.gov.au/visas/app/uu?form=TV kautta. Lisätietoja viisumiin liittyen myös http://www.immi.gov.au/visitors/tourist/evisitor/ . Viisumi on anottava viimeistään kaksi viikkoa ennen lähtöpäivää, mutta suosittelemme, että varmistatte eVisitor-viisumin saamisen anomalla sen heti, kun matkavaraus on tehty, jotta viisumin saannin mahdollinen epääminen ei aiheuttaisi turhia matkan peruutuskuluja.
Kustakin matkustajasta, myös lapsista, täytetään oma online-hakemus. Hakemuksessa kysytään matkalla voimassa olevan passin tietoja sekä käytössä oleva sähköpostiosoite, johon viisumin saanti vahvistetaan. Hakemusta täyttäessäsi saat hakemuskohtaisen numeron (Transaction Reference Number, TRN), jolla pääset tarkastelemaan hakemuksesi tilannetta, jos hyväksymistä ei tule sähköpostiisi 12 tunnin sisällä.
Jos hakemus hyväksytään, saat 12 tunnin sisällä vahvistuksen viisumista sähköpostiisi. Ota tämä vahvistus mukaasi matkalle! Jos hakemusta ei hyväksytä, saat myös siitä eri ilmoituksen sähköpostitse.
Lisätietoja lähimmästä viisumiasioita hoitavasta Australian suurlähetystöstä Berliinissä, puh. +49 30 700 129 129.EGYPTI. Passin tulee olla voimassa vähintään 6 kk matkan päättymisen jälkeen. Viisumi vaaditaan. Maahantulokortti jaetaan lennolla ja siihen myönnetään viisumi lentokentällä saavuttaessa. Viisumimaksu 18 e/matkustaja ei sisälly matkan hintaan. Erityispassin haltijan tulee selvittää ennen matkaa Egyptin suurlähetystöstä kullonkin voimassaolevat viisumisäännöt. Lisätietoja Egyptin suurlähetystöstä, puh. 09 477 7470. ETELÄ-AFRIKKA. Passin tulee olla voimassa 30 päivää matkan päättymisen jälkeen. Suosittelemme kuitenkin, että kaikilla kaukomatkoilla passi on voimassa vielä 6 kk matkan jälkeen. Passissa on oltava ainakin kaksi tyhjää sivua maahantuloviranomaisten merkintöjä varten. Viisumia ei vaadita alle 90 päivän oleskeluun. Lisätietoja Etelä-Afrikan suurlähetystöstä, puh. 09 6860 3100.GUATEMALA. Ei erityisiä passin voimassaoloa koskevia määräyksiä, passin pitää olla voimassa vähintään matkan ajan. Suomen kansalaiset eivät tarvitse viisumia Guatemalaan.INDONESIA. Passin on oltava voimassa 6 kk maahan saapumispäivästä. Suomen kansalaisilta vaaditaan Indonesiaan viisumi. Matkustajille myönnetään viisumi maahan saapuessa. Viisumin hinta on 25 USD (ei sisälly matkan hintaan). Passissa on oltava yksi tyhjä sivu viisumia varten. Indonesian suurlähetystö, puh. 09 477 03 70.INTIA. Passin on oltava voimassa 6 kk matkan päättymisen jälkeen. Suomen kansalaisilta vaaditaan Intiaan viisumi. TEMA hankkii viisumin asiakkailleen hintaan 60 e sisältäen toimistokulut (lapselta, joka mukana matkustavan vanhemman passissa, ei veloiteta viisumimaksua). Viisumin lisäksi Klassinen Intia ja Nepal -kiertomatkalle tarvitaan ns. re-entry-lupa, jonka hinta on 12 e/matkustaja. Toukokuusta 2011 alkaen Intian suurlähetystö hyväksyy vain sähköisesti täytetyt viisumihakemukset. Täytät itse viisumihakemuksen netissä osoitteessa: https://indianvisaonline.gov.in/visa/
Täytettyäsi lomakkeen tulostat ja allekirjoitat sen ja lähetät sen noin 3-4 viikkoa ennen matkaa Tema-matkoille. Hakemuslomakkeen liitteeksi tarvitsemme lisäksi yhden passivalokuvan, passisi sekä kopion voimassaolevasta matkavakuutuksesta matkan ajaksi (kopio vakuutuskortista tai -asiakirjasta riittää). Lähetämme sinulle tarkemmat ohjeet sähköisen viisumihakemuksen täyttämisestä sekä mahdollisen re-entry-hakemuslomakkeen postitse n. 5 viikkoa ennen lähtöä. Edustajamme palauttaa passin viisumeineen lentokentällä ennen lähtöselvitystä. Viisumi on yksityisviisumi, joka on voimassa 6 kk myöntöpäivästä alkaen ja edellyttää, että passi on voimassa vähintään vastaavan ajan. Viisumia ei myönnetä, jos edellisestä matkasta on alle 2 kk tai edellisen viisumin umpeutumisesta on alle 1 kk. Päivitys 23.12.2011:Intian lähetystö ei enää vastaanota viisumianomuksia suoraan, vaan on ulkoistanut palvelun. Samalla TEMA-matkojen kautta anottavan Intian viisumin hinta (toimistokuluineen) nousi 60 eurosta 75 euroon 23.12.2011 alkaen.
Viisumianomukset käsittelevä IGCS Indo German Consultancy Service Oy on hyvin tarkka siitä, että anomuksen tiedot on täytetty oikein ja hakijan passikuva on pyydetyn kokoinen (5 x 5 cm). Viisumianomus täytetään edelleen aiemman ohjeen mukaisesti ensin netissä (www.indianvisaonline.gov.in/visa). Muista allekirjoittaa täyttämäsi ja tulostamasi anomuslomake sekä valokuvan alle että anomuksen loppuun.
Mikäli matkaa varatessa lähtöön on alle 5 viikkoa, hankit Intian viisumin itse: IGCS Indo German Consultancy Service OyOPUS 3, Hitsaajankatu 20 Herttoniemi, 00810 HelsinkiTel.: +0103207560
Lisää tietoa viisuminhakemismenettelystä: www.igcsvisa.fi Klassinen Intia ja Nepal, ks. myös kohta Nepal.ISLANTI. Islanti ei ole EU-maa, mutta se kuuluu Schengen-sopimuksen piiriin. Suomen kansalaisilla on oltava virallinen matkustusasiakirja (passi tai uudenmallinen henkilökortti). ISRAEL. Passin tulee olla voimassa vähintään 6 kk matkan päättymisen jälkeen. Viisumia ei vaadita lyhytkestoisille matkoille. Passiin leimataan rajalla saapumisleima, jonka päiväyksestä lukien matkustajalla on lupa oleskella maassa enintään 3 kk. Mikäli samalla passilla on aikomus vastaisuudessa matkustaa johonkin arabimaahan Egyptiä lukuun ottamatta, niin maahantulovirkailijalta on syytä pyytää, ettei hän laita leimoja tai muita merkintöjä passiin.
Israel vaatii kaksoiskansalaisiltaan (Suomi/Israel, Suomi/palestiinalaisalueet) Israelin/Palestiinalaishallinnon passin maahan tultaessa ja maasta poistuttaessa. Palestiinalaisalueilla matkustettaessa mukana tulee ehdottomasti olla passi. Lisätietoja Israelin suurlähetystöstä, puh. 09 681 2020. JORDANIA. Passin on oltava voimassa vähintään 6 kk maahan saapumispäivästä, eikä siinä saa olla Israelin leimaa, mikä estää viisumin saamisen Jordaniaan.
Ilmoita viimeistään 1 kk ennen Jordanian kiertomatkalle lähtöä: nimi, syntymäaika, syntymäpaikka, kansalaisuus, passin numero, passin myöntöaika ja -paikka, passin viimeinen voimassaolopäivä, saapumispäivä sekä lennon numero. Tiedot voi ilmoittaa osoitteessa www.temamatkat.fi . Kirjaudu Sinun matkasi-sivulle varausnumerollasi sekä puhelinnumerollasi.Edellä mainittuja tietoja tarvitaan viisumin anomiseen ennakolta. Viisumin saa maahan saavuttaessa ja se on matkustajalle maksuton.KENIA. Passin tulee olla voimassa vähintään 6 kk saapumispäivästä. Suomen kansalaisilta vaaditaan viisumi. Maahan saapuessa täytetään viisumi- ja tullilomakkeet ja sen jälkeen viisumi myönnetään maahan saapuessa lentokentällä. Passissa pitää olla kaksi tyhjää sivua viisumimerkintöjä varten. Viisumin hinta on 50 USD (ei sisälly matkan hintaan, maksetaan dollareissa). Lähin Kenian lähetystö on Ruotsissa, puh. +46 8 218 300. KIINA. Passi on oltava voimassa vähintään 6 kk matkan päättymisen jälkeen. Viisumi vaaditaan. TEMA hankkii sen asiakkailleen hintaan 85 euroa (postitus- ja käsittelykuluineen). Postitamme viisumihakemuksen täytettäväksi n. 5 viikkoa ennen lähtöpäivää. Edustajamme palauttaa passin viisumeineen lentokentällä ennen lähtöselvitystä. Lisätietoja tarvittaessa Kiinan Kansantasavallan suurlähetystöstä Helsingissä puh. 09 2289 0110. KYPROS. Kypros on EU-maa, joten viisumia ei tarvita, mutta päivän retkellä Kyproksen turkkilaiseen osaan on rajanylityksen yhteydessä annettava seuraavat tiedot: matkustajan suku- ja etunimet, syntymäaika ja -paikka sekä passin numero. Jotta rajanylitys sujuu joutuisasti ilman turhaa odottelua, pyydämme ilmoittamaan edellä mainitut tiedot viimeistään kuukautta ennen lähtöä asiakaspalveluumme (puh. 0303 60 620 tai pcs@finnmatkat.fi).LIECHTENSTEIN. Suomen kansalaisilla on oltava virallinen matkustusasiakirja (passi tai uudenmallinen henkilökortti).LESOTHO. Ei erityisiä passin voimassaoloa koskevia määräyksiä, passin pitää olla voimassa vähintään matkan ajan. Suomen kansalaiset eivät tarvitse viisumia.MAROKKO. Erityisiä passin voimassaoloa koskevia määräyksiä ei ole, riittää että passi on voimassa matkan ajan. Suosittelemme kuitenkin, että kaikilla Euroopan lähialueille suuntautuvilla matkoilla passi on voimassa vielä 3 kk matkan jälkeen. Viisumia ei vaadita alle 3 kk oleskeluun. Lisätietoja Marokon suurlähetystöstä, puh. 09 664 480.MEKSIKO. Passin on oltava voimassa vähintään 3 kk matkan päättymisen jälkeen. Maahan saavuttaessa täytettävä maahantulokaavake, johon on merkitty oleskeluaika, on säilytettävä maasta poistumiseen asti. Meksikon suurlähetystö puh. 09 586 0430.NEPAL. Nepalin turistiviisumi myönnetään maahan saapumisen yhteydessä Kathmandun lentokentällä (visa on arrival), hinta 30 USD (ei sisälly matkan hintaan). Ota viisumia varten mukaan kaksi passivalokuvaa ja 30 USD. Passin kuvasivusta, maahantuloleimasta ja turistiviisumista on hyvä pitää mukana kopiot.PANAMA. Passin pitää olla voimassa vähintään 3 kk maasta poistumisen jälkeen.Suomen kansalaiset eivät tarvitse viisumia Panamaan.SINGAPORE. Passin on oltava voimassa vähintään 6 kk matkan päättymisen jälkeen Suomen kansalaiset eivät tarvitse viisumia Singaporeen.SRI LANKA. Passin tulee olla voimassa vähintään 6 kk matkan jälkeen.
Suomen kansalaisille, jotka saapuvat Sri Lankaan vielä vuoden 2011 puolella, myönnetään maahan saapuessa maksuton 30 päivän turistiviisumi.Päivitys 19.12.2011. 1.1.2012 alkaen Sri Lanka ottaa käyttöön maksullisen, ennakkoon aikaisintaan kolme kuukautta ennen maahan saapumista, nettisivuilta www.eta.gov.lk haettavan viisumin (Electronic Travel Authorization, ETA).
Ns. turistiviisumin hinta on USD 20 ja se maksetaan netissä Visa-, Mastercard- tai American Express -luottokortilla. Mikäli viisumi anotaan viimeistään 31.12.2011 ja matka ajoittuu siitä laskien viisumin voimassaoloajan (90 päivän) sisälle, ei viisumista peritä maksua.
Tieto matkustusluvan/viisumin hyväksymisestä vahvistuu vuorokauden sisällä. Kopio hyväksymisviestistä/viisumista tulee ottaa matkalle mukaan. Jos anomus hylätään, tulee matkustajan ottaa yhteyttä lähimpään Sri Lankan edustustoon. Tarkempia ohjeita uudesta käytännöstä englanniksi netissä www.eta.gov.lk ja www.immigration.gov.lk . Matkustajan on itse huolehdittava viisumin anomisesta nettisivujen kautta, eikä viisumi sisälly matkan hintaan.
Matkustusluvan hyväksymisviestin lisäksi matkustajalla edellytetään olevan maahan saapuessaan:- passi, joka on voimassa vähintään 6 kuukautta maahan saapumisesta- vahvistettu paluulentolippu- riittävät varat matkan ajaksi
ETA-matkustusvaltuutus oikeuttaa kahteen maahantuloon ja on voimassa 30 päivää saapumisesta Sri Lankaan.
Luottokortilla suoritettuja maksuja ei palauteta, vaikka hakemus epäonnistuisi tai matka peruuntuisi. Tämän hetkisten tietojen mukaan viisumi on mahdollista anoa myös maahan saapuessa hintaan USD 25. Kannattaa kuitenkin varautua siihen, että toimenpide vie aikaa. Seuraamme tilannetta.
Lisätietoja tarvittaessa Sri Lankan edustustosta Ruotsista tai www.slembassy.se tai puh + 46 8 663 65 23.SVEITSI. Sveitsi ei ole EU-maa, mutta se kuuluu Schengen-sopimuksen piiriin. Suomen kansalaisilla on oltava virallinen matkustusasiakirja (passi tai uudenmallinen henkilökortti).SWAZIMAA. Passin pitää olla voimassa vähintään 6 kk maahan saapumisesta. Suomen kansalaiset eivät tarvitse viisumia.TAIWAN. Passin on oltava voimassa vielä vähintään 6 kk matkan jälkeen. Suomen kansalaisilta ei vaadita viisumia alle 90 pv oleskeluun.TANSANIA. Passin on oltava voimassa vähintään 6 kk maahan saapumispäivästä. Viisumi vaaditaan. TEMA hankkii sen asiakkailleen hintaan 70 euroa sisältäen postitus- ja käsittelykulut. Viisumihakemus postitetaan täytettäväksi noin 5 viikkoa ennen lähtöpäivää ja edustajamme palauttaa passin viisumeineen lentokentällä ennen lähtöselvitystä. Lähin Tansanian lähetystö on Tukholmassa puh. +46 8 732 2430.THAIMAA. Passin on oltava voimassa vähintään 6 kk (180 pv) maahan saapumispäivästä. Suomen kansalaiset eivt tarvitse viisumia alle 30 päivän pituisilla matkoilla (max. 90 pv 6 kuukauden jaksolla). Kestoltaan 30 pv pidempien matkojen viisumi ei sisälly matkan hintaan. Lisätietoja Thaimaan edustustosta puh. 09 612 26410, www.thaiembassy.fi TURKKI. Passin on oltava voimassa vielä 3 kk matkan päättymisen jälkeen. Suomen kansalaisilta ei vaadita viisumia alle 3 kk oleskeluun. Lisätietoja Turkin suurlähetystöstä, puh. 09 681 1030. UUSI-SEELANTI. Passin tulee olla voimassa 3 kk matkan päättymisen jälkeen. Suosittelemme kuitenkin, että kaikilla kaukomatkoilla passi on voimassa vielä 6 kk matkan jälkeen. Viisumia ei vaadita alle 3 kk oleskeluun.Lentoyhtiöt vaativat passitiedot matkoille Uuteen-Seelantiin. Lähetä kopio passistasi (henkilötietosivut) viimeistään 6 viikkoa ennen matkan alkua osoitteeseen Finnmatkat Flex, Linnoitustie 4 B, 02600 Espoo tai sähköpostiosoitteeseen pcs@finnmatkat.fi.YHDYSVALLATErityisiä passin voimassaoloa koskevia määräyksiä ei ole, riittää että passi on voimassa matkan ajan. Suosittelemme kuitenkin, että kaikilla kaukomatkoilla passi on voimassa 6 kk matkan jälkeen. Suomen kansalaiset eivät tarvitse viisumia alle 90 päivän turistimatkalle Yhdysvaltoihin, jos passi täyttää sille asetetut vaatimukset:
26.06.2005 jälkeen myönnetyissä passeissa on oltava koneellisesti luettava kenttä (Suomen viranomaisten myöntämät passit täyttävät vaatimuksen koneellaluettavuudesta) 26.10.2005 jälkeen myönnetyissä passeissa on oltava skannattu valokuva 26.10.2006 jälkeen myönnetyissä passeissa on oltava biometrinen tunniste (Suomi otti käyttöön bio-tunnistepassit 21.8.2006)Väliaikaisella (pikapassilla) matkustava tarvitsee viisumin.
Lapsilla pitää olla mieluiten oma passi (lapsi, joka on merkitty huoltajan passiin eikä hänellä ole omaa passia, tarvitsee viisumin).
Sähköinen matkustusvaltuutus (Electronic System for Travel Authorization)Yhdysvallat on ottanut käyttöön US ESTA -ohjelman (Electronic System for Travel Authorization) sähköisen matkustusvaltuutuksen viisumivapausohjelman jäsenmaille, joihin myös Suomi kuuluu.
Kaikkien viisumitta maahan tulevien (mukaan lukien lasten) on ennen matkaa rekisteröitävä matkustustietonsa Yhdysvaltain hallituksen nettisivuilla: https://esta.cbp.dhs.gov. Matkustusvaltuutus on maksullinen (ei sisälly matkan hintaan). Maksu koostuu käsittelymaksusta (4 USD), ja mikäli lupa myönnetään 10 USD lupamaksusta. Maksu suoritetaan luottokortilla (MasterCard, VISA tai American Express) anomuksen yhteydessä. Nämä maksut eivät sisälly matkan hintaan ja matkustaja on itse velvollinen hakemaan matkustusluvan.Suosittelemme, että matkustaja rekisteröi tietonsa mahdollisimman aikaisessa vaiheessa, sillä mikäli matkustusvaltuutus evätään, on matkustajan haettava varsinainen viisumi Yhdysvaltain suurlähetystöstä. USA:n viranomaiset suosittavat rekisteröitymistä vähintään 72 h ennen matkaa. Rekisterönti on mahdollista myöhemminkin, mutta riski matkustusvaltuutuksen epäämisestä on matkustajan.
Matkustaja täyttää nettisivulla englanninkielisen on-line –lomakkeen englanniksi (huom. nimien kirjoitusasu: ä=ae, ö=oe, å=aa). Useimmissa tapauksissa matkustaja saa heti lomakkeen täytettyään kuittauksen, että matkustusvaltuutus on joko hyväksytty (authorization approved), evätty (travel not authorized) tai odottaa käsittelyä (authorization pending).
Jos valtuutus jää odottamaan käsittelyä, on matkustajan itse tarkistettava nettisivulta ennen matkaa, että hyväksyntä on tullut. Tarkistaminen onnistuu kirjautumalla em. nettisivulle hakemuksen numerolla (application number), syntymäajalla ja passinnumerolla ja klikkaamalla sen jälkeen Update or check status -painiketta. Samalla tavalla voi käydä korjaamassa esim. passin numeron tai muita tietoja, jos ne muuttuvat ennen matkalle lähtöä.
Hyväksytystä matkustusvaltuutuksesta on hyvä tulostaa itselleen ja matkalle mukaan kopio. Sitä ei kuitenkaan tarvitse esittää lennon lähtöselvityksessä, riittää kun matkustaja ilmoittaa matkustusvaltuutuksen numeron (application number).
Matkustusvaltuutus on voimassa kaksi vuotta (tai passin viimeiseen voimassaolopäivään asti) useille peräkkäisille matkoille edellyttäen, että esimerkiksi muuttuvat osoite- ym. tiedot päivitetään netissä ennen uutta matkaa.
Lisätietoja ESTA:n verkkosivujen seuraavissa linkeissä:Fact Sheet: http://www.dhs.gov/xnews/releases/pr_1212498415724.shtmFrequently Asked Questions: http://www.dhs.gov/xnews/releases/pr_1212501117599.shtmLisätietoja viisumiasioista ja viisumihakemuksista Yhdysvaltain Helsingin-suurlähetystöstä, puh. 09 616 25730 ja http://finland.usembassy.gov
Tiedot lentoyhtiölle ennen matkaa (Secure Flight)Lentoyhtiö on velvollinen toimittamaan USA:n viranomaisille tietyt matkustajatiedot 72 h ennen lennon lähtöä. Ilmoita pyydetyt tiedot hyvissä ajoin, mutta kuitenkin viimeistään kahta viikkoa ennen matkaa osoitteessa www.temamatkat.fi Sinun matkasi -sivulla. Tietojen puuttuminen voi aiheuttaa sen, että lentoyhtiö ei hyväksy matkustajaa lennolle tai varaus perutaan kokonaan.