Olemme keränneet TEMA-matkustajiemme omia kokemuksia maailmalta. Aihe on ollut vapaa.
Julkaisemme voittaneen tarinan tällä sivulla sekä Maailman ihmeet -sähköpostikirjeessämme. Lisäksi jokainen oman elämyksensä meille lähettänyt on ollut mukana vuosiarvonnassamme, jonka palkintona on TEMA-matka. Palkinto arvottiin 30.12.2011.
Arvonta oli tällä erää vimeinen, mutta keskustelu jatkuu TEMAn Facebook-sivulla. Tykkää TEMAsta Facebookissa ja saat viimeisimmät uutiset TEMAn kiehtovasta maailmasta!
Vuoden 2011 voittaja
Arvoimme kaikkien vuonna 2011 tarinansa lähettäneiden kesken TEMA-matkan. Matkan voitti Mirja, joka on aiemmin kokenut TEMA-elämyksiä Turkin kiertomatkalla.
"Tein ensimmäisen Turkin matkani kesällä 2010 Istanbuliin ja päätin palata nähdäkseni enemmän Turkkia. Tänä vuonna, eräänä kesäkuun yönä, seikkailin netissä Tema-matkojen sivulla. Tarkistin, osuisiko loma-aikaani joko Klassisen Kreikan tai Antiikin Turkin kierros. Onnekseni Antiikin Turkin kiertomatka osui elokuun toiselle lomaviikolleni. Varasin matkan heti.
Antiikin Turkin kierros alkoi Antalyasta. Museossa opas kertoi, että joulupukki olikin kotoisin Turkista, Surasta eikä Suomesta ja Lapistamme. Onneksi porukassamme ei ollut lapsia. Kyllä tuo meitä aikuisiakin vähän kummastutti. Sauna ja joulupukki – mitähän muuta alkujaan aitoa suomalaista meiltä vielä viedään. Heti matkan alussa ajoimme pitkää ylämäkeä vuorelle ja vitsailimme, että joudummeko työntämään upouutta bussiamme, moottorissa ei tuntunut olevan tarpeeksi tehoja nousta loivaa mutta loputonta ylämäkeä. Ylämäkeä seuraa alamäki ja yhden alamäen jälkeen saavuimme puuvillalinnaan, Pamukkaleen. Alueella sijaitsi antiikin Hierapolis, mutta kyllä lumivalkoisten kalkkikivialtaiden ja putousten näkeminen ja lämpimässä vedessä kävely vei voiton. Perille hotelliin saavuttuamme nautimme kuumien lähteiden lämmöstä. Matkamme varrelle mahtuivat Efesoksessa Celcuksen upea kirjasto, Pergamon teattereineen ja Zeuksen alttarin perustuksineen. Itse alttarin nähdäkseen pitääkin mennä Berliinin Pergamon-museoon. Nähtiin Troijan puuhevonen ja kuultiin tarina Kauniista Helenasta paikallisopas Mustafa Askinin värikkäänä kertomuksena. Ylitimme lautalla Dardanellien salmen siirtyessämme Aasiasta Eurooppaan ja lopulta määränpäähämme Istanbuliin. Istanbulin Sinisen moskeijan ja Hagia Sofian olin nähnyt jo omatoimimatkallani edellisenä kesänä, mutta Topkapin palatsi aarteineen oli minulle uutta. Jotain ennen näkemätöntä osui Istanbulin iltapäivääni.
Kaksi kertaa näin taivaan täydeltä etelää kohti matkalla olevia kurkia. Tällaista en ole koskaan Suomessa onnistunut näkemään. Pää kenossa tuijotin ja kuvasin kurkilaumoja. Ne alkoivat pyöriä lennettyään ylitseni ja hetken pyörittyään minareetin ympäri jatkoivat eteenpäin. Olisin halunnut jäädä katsomaan, kuinka kauan tuo näytelmä kestäisi mutta matkatoverini eivät olleet kiinnostuneita ja niin jatkoimme kävelyä.
Tällä matkalla pääsin käymään edellisellä matkallani vahingossa missaamassani Yerebatan Sarayissa, Cistern Basilicassa, maanalaisessa menneen ajan vesisäiliössä katsomassa ja kuvaamassa sen pylväitä ja meduusan päitä. Tämä on mielestäni yhtä vaikuttava kuin maanpäälliset kirkot, moskeijat ja basaarit. Vähän pelottavakin se on hämäryydessään ja ehdottomasti näkemisen arvoinen. En ostanut matkaltani turkkilaista mattoa, mutta uuden hienon kelim-kassin jouduin hankkimaan, jotta sain tuotua kotiin kaikki matkalta ostamani tuomiset. Minulle käy aina näin, lähden matkaan yhden laukun kanssa, mutta paluumatkalla niitä on kaksi.
Antiikin Turkki ei varmasti jäänyt viimeiseksi TEMA–matkakseni, haaveilen jo seuraavasta, mutta kohteen pidän omana tietonani, jotta varmasti mahdun mukaan!" -Mirja