Vinkit & artikkelit

Miksi juuri Irlantiin?

TEMA-oppaamme Janne Varis on koonnut muutamia Irlanti ja Aransaaret -matkan viikon kohokohtia.  Nyt on siis aika tehdä mielikuvitusmatka tälle Vihreälle saarelle, jolta myös niin moni maailmankuulu irlantilainen kirjailija on saanut vaikutteita.

Matka alkaa Galwaystä

Lennon laskeuduttua Dubliniin aloitamme matkamme kohti läntistä Irlantia ja Connemaran rannikkoa, ja vietämme Galwayssä kiertomatkamme kaksi ensimmäistä yötä. Connemara on mielestäni yksi länsirannikon helmistä. Täällä tunnet aivan varmasti rentoutuvasi ihaillessasi karun kauniita maisemia. 

Aransaaret

Aransaaria on vaikea kuvailla ja kuvitella, jollei niitä ole itse kokenut. Teemme retken Aransaarista suurimmalle, Inishmoren saarelle. Munkit, muusikot, kirjailijat ja runoilijat – kaikki ovat löytäneet jotain erityistä näiltä saarilta, ja sen teet varmasti myös Sinä. Maisema on hyvin omaleimainen – karua harmaata kalkkikiveä, joka on suurimmalta osin paljasta ruohosta ja heinästä, mutta jossa kuitenkin menestyy kukkakasveja. Kivisiä peltoja ympäröivät kiviaidat ja noin 90 metrin korkeudella sijaitsevat Dun Aonghasan rauta-aikaisen linnoituksen rauniot, joita pääsemme ihailemaan päivän aikana. Aransaarilta harva lähtee mukanaan ilman kuuluisaa Aransaarten villapaitaa tai kahta. Niistä saaret tunnetaan Irlannin ulkopuolellakin. 

The Burren ja Cliffs of Moher

Matkamme jatkuu kolmantena päivänä kohti pienen pientä Bunrattyn kylää, joka oli jo viikinkien ja normannien aikana merkittävä keskus. Ajelemme pitkin jäätikön sileäksi kuluttamaa The Burrenin -aluetta, joka on kasvillisuudeltaan Irlannin rikkain alue. Keväällä siellä kukkivat siniset katkerot ja keltaiset esikot, kesällä kukkulat taas peittyvät kurjenpolvien punaiseen loistoon. Jäätikön sileäksi kuluttama The Burren on varmasti yksi mieleenpainuvimmista maisemista matkan aikana. Pysähdymme myös Moherin kallioilla, jotka nousevat Atlantista yli 200 metrin korkeuteen. Kirkkaalla säällä voit nähdä täältä samaisen Inishmoren saaren, jolla edellisenä päivänä vierailimme. Iltamme huipentuu keskiaikaiseen iltaan Bunrattyn linnassa. Nautimme herkullisen illallisen todella ammattitaitoisten esiintyjien viihdyttäessä meitä niin laulaen kuin soittaenkin.

Dinglen niemimaa ja Ring of Kerry

Neljännen päivän päämäärämme on Killarneyn kaupunki, joka on tunnettu vauhdikkaasta pubikulttuurista. Dinglen niemimaan maisemat, joita saamme ihailla tämän päivän aikana, ovat mielestäni myös ainutlaatuisia. Viehättävässä Dinglen satamakaupungissa pidämme lounastauon, jossa voit maistaa Irlannin ehkäpä maukkainta Fish & Chips -ateriaa.

Seuraavan päivän maisemat huipentuvat kuuluisalla Kerryn kierroksella. Päivän aikana teemme useita mielenkiintoisia pysähdyksiä, joiden aikana saamme kokea irlantilaista kulttuuria aidoimmillaan. Nämä pysähdykset jätettäköön vielä salaisuuksiksi.

Kilkenny

Matkamme lähestyy Irlannin pääkaupunkia Dublinia, mutta sitä ennen vietämme vielä yön Kilkennyssä, yhdessä minun suosikkikaupungeistani Irlannissa. Kilkennyssä on tarjolla useammassakin pubissa joka ilta elävää irlantilaista musiikkia, jota voit lähteä kuuntelemaan yhteisen illallisemme jälkeen. 

Kilkennystä matkaamme sitten kohti kiertomatkamme viimeistä kohdetta, Dublinia. Ennen kuin tutustumme lähemmin tähän värikkään sympaattiseen kaupunkiin, on aika tehdä jotain, mitä olet jo varmasti kaivannut tämän nojatuolimatkasi aikana: The Jamesonin tislaamolla saamme tietää tarkalleen, kuinka Uisge Beathaa, Elämän Vettä eli Whiskeyä valmistetaan. Opastetun kierroksen jälkeen nautimme maistiaisia ja sen jälkeen ovat vuorossa Dublinin tärkeimmät nähtävyydet. 

Dublin

Kaupunkikerroksemme aikana näemme muun muassa Pyhän Patrickin Katedraalin vuodelta 1191. Irlannin pääsuojelupyhimyksestä Pyhästä Patrickista kuulet luonnollisesti lisää kiertomatkan aikana. James Gandon oli yksi Irlannin kuuluisimmista arkkitehdeista, hänen taidonnäytteitään ovat muun muassa Dublinin Tullitalo, ja Korkein Oikeus, jotka jäävät reittimme varrelle. Trinity Collegea, jonka myös näemme, en malta olla mainitsematta. Irlannin varmastikin arvostetuin yliopisto jo 1590-luvulta, ja siellä säilytetään maailmankuulua The Books of Kellsiä, kuvitettua keskiaikaista latinakielistä evankeliumikäsikirjoitusta. 

Kiertomatkamme päättyy mielestäni Dublinin parhaimpaan irlantilaiseen iltaan, joka järjestetään The Merry Ploghboy -ravintolassa. Herkullisen illallisen aikana ja vielä sen jälkeen kuulemme fantastista perinteistä irlantilaista musiikkia. Upeampaa päätöstä kiertomatkallemme on vaikea löytää!

Historiaa, kulttuuria, musiikkia, nykypäivää, upeita maisemia ja ennen kaikkea Ystävällistä Irlantia on tiedossa TEMAn Irlannin kiertomatkalla!

Näin lopuksi haluan toivottaa oikein mukavaa tulevaa kesää ja toivottavasti nähdään Irlannissa!

Bangkokissa, 30.4.2015 

Ystävällisin terveisin
Janne Varis / TEMA-opas

 
XClose
 
XClose
Tilaa TEMA-matkojen uutiskirje!

Uutiskirje pitää sinut ajan tasalla TEMA-maailman tapahtumista. Saat suoraan sähköpostiisi viimeisimmät matkauutuudet, houkuttelevat tarjoukset ja kertomukset kaukaisista maailmankolkista. .

Täytä vain tiedot alle ja lähetä tilaus matkaan!


Jokaisen Teman Uutiskirjeen alalaidassa on peruutuslinkki, jota klikkaamalla voit päättää tilauksesi koska tahansa.