Vinkit & artikkelit

Jumalten jäljillä Meksikossa

Uuden maailman rikkaudet – todelliset ja kuvitellut – houkuttelivat espanjalaisia valloittajia Meksikoon ja muualle Keski-Amerikkaan. Tänään uudessa maailmassa kiehtovat vanhojen kulttuurien uskomaton rikkaus, monipuolisuus ja mystisyyskin: olivatko esimerkiksi mayat todella jumalten jälkeläisiä! 

Etelä- ja Keski-Amerikan atsteekit, inkat ja mayat ovat hersytelleet lukuisten seikkailukirjoja ja sarjakuvia lukevien nuorten mielikuvitusta: varhaisia kulttuureita, joissa oli jotain salaperäistä. Olivatko asukkaat laskeutuneet avaruudesta? Omasivatko he salaisia voimia? Polveutuvatko mayat todella jumalista? Ovatko kaikki heidän salaisuutensa vieläkään paljastuneet.

Meksikossa Jukatanin niemimaalla, nykyisten Belizen, Hondurasin, El Salvadorin ja Guatemalan alueilla tuhansia vuosia eläneet ja edelleen elävät mayakansat herättävät vieläkin hämmennystä. Heidän sivistyksensä taso oli korkea – taide ja tiede kukoistivat – mutta toisaalta he noudattivat vanhoja uskonnollisia rituaaleja, esimerkiksi ihmisten uhraamista jumalille. 

Rituaaleihin kuului myös oman veren vuodatus: kielestä, korvista, poskista, alahuulesta… verenvuodatuksella juhlistettiin esimerkiksi valtiollisia seremonioita, rakennusten vihkimisiä ja hautajaisia. Itse uhriksi joutuminen oli joidenkin lähteiden mukaan mayoille kunnia-asia, sillä näin he pääsivät suoraan paratiisiin. Ennen kuin ihmisiä uhrattiin, ohjelmaan kuului puhdistautuminen – se suoritettiin meille suomalaisille hyvin tutussa paikassa, eli saunassa. 

Mayat uskoivat johtajiensa olevan jumalten jälkeläisiä. Heidän kaupunkinsa tai oikeastaan keskuksensa rakentuivat temppelien ja pyramidien ympärille – uhriseremoniat suoritettiin usein pyramidien huipulla. Uskonto siis hallitsi, tiede ja taide olivat uskonnon työkaluja. 

Kirjureita ja kirjoittajia

Koska oli tärkeää, että uskonnolliset seremoniat toteutettiin täsmälleen oikeaan aikaan, aikaa piti pystyä mittaamaan ja määrittämään. Apuna olivat tähtitiede ja taivaankappaleiden liikkeet, kalenteri sekä kirjanpito. Esimerkiksi nollan mayat ottivat käyttöönsä tuhat vuotta ennen eurooppalaisia!

Lukujen lisäksi mayat hallitsivat hieroglyfikirjoituksen: se oli ainoa intiaanikansojen tuntema kirjoitus, jolla oli mahdollista ilmaista myös ajatuksia. Kirjoitus perustui tyyliteltyihin, sanoja ja tavuja tarkoittaviin kuviin. Mayojen ”aakkosissa” oli kaikkiaan 800 merkkiä. Heidän kirjoitustaan pystyttiin tulkitsemaan tyydyttävästi vasta 1900-luvun lopulla. Nykyään merkeistä ymmärretään noin 85 %.

Mayojen elämä tuntuu yhä salaperäisemmältä, kun kuulee, että vaikka Euroopassa oli jo keksitty pyörä ja taito valmistaa rautaesineitä sekä rakentaa kestävästi esimerkiksi kaariholveja, mayoilta nuo tiedot ja taidot puuttuivat. Silti he pystyivät toteuttamaan valtavia kivimonumentteja, temppelialueita ja porraspyramideja. 

Joissain suhteissa mayat siis olivat edellä, joissain jäljellä muun maailman kehitystä.

Luotiinko maailma vuonna 3114 ennen ajanlaskumme alkua?

Taivaankappaleiden asemien ja liikkeiden avulla mayat osasivat tehdä laskelmia – he esimerkiksi selvittivät vuoden pituuden ja osasivat ennustaa auringonpimennyksiä. 

Sen lisäksi että mayat olivat perehtyneet tähtitieteeseen, heitä kiinnosti myös kalenterien laatiminen – mayoilla oli sekä vuosikalenteri että seremoniakalenteri. Mayojen kalenterin ensimmäinen päivä oli tuntemattomasta syystä 13. elokuuta 3114 ennen ajanlaskumme alkua; joidenkin lähteiden mukaan se oli mayojen mielestä maapallon luomisen ajankohta. Mayojen kalenteri meni ympäri kerran 52 vuodessa. Heidän ajanlaskussaan oli myös erikseen pitkä kalenteri, ”baktun”, joka kestää 144 000 päivää, eli noin 394 vuotta. 

Mayojen Popol Vuh-nimisessä luomiskertomuksessa 13. baktun päättyy 21. joulukuuta 2012 – jotkut odottavat tällöin maailmanloppua. Ehkä tuolloin kuitenkin vain alkaa uusi baktun, ajanjakso?

”Suuntaan maahan iskostunutta polkua pitkin muinaisen mayakaupungin ”torille”. Tunnistan torin – tai kohtaamispaikan – korkeasta kivipylväästä eli steelasta. Se on koristeltu symbolisilla merkeillä.

”Ne ovat aakkosia”, kuulen jonkun sanovan. Ahaa… kivipylväs on siis kaupungin keskustaan pystytetty ilmoitustaulu, symbolit – kuulemma hieroglyfejä – muodostavat viestin! En kuitenkaan ymmärrä sanomaa, kun en osaa mayojen aakkosia, mutta kuulen, että ”pylväissä olevien viestien tulkitaan olevan hallitsijoiden propagandaa”.

Entä jos pylväässä lukeekin, että ”tämän viestin lukija sitoutuu osallistumaan verenvuodatusrituaaliin”? Peräännyn, käännän katseeni toiseen suuntaan.”

Pystyykö äiti maa ruokkimaan kasvavan väestön?

Mayat katosivat tuhansia vuosia asuttamansa alueen eteläosista 800- ja 900-luvuilla ajanlaskumme aloittamisen jälkeen. Teorioita väestön katoamiseen on monia, yksi yleisimmistä on pitkä, useamman vuosisadan mittainen kuivempi ajanjakso: maa ei enää jaksanut tuottaa satoa, saaliseläinten kannat pienenivät, eroosio eteni. Mayojen oli pakko hylätä hedelmättömiksi muuttuneet maansa. Mayakansat alkoivat kutistua.

Elämä muualla mayojen alueilla jatkui aina 1600-luvulle – viimeinen mayakaupunki Tayasal kukistui vasta 1697. Tuon mayakaupungin kukistuminen ei kuitenkaan merkinnyt kansan – tai itse asiassa kansanryhmien, sillä mayat koostuivat erillisistä kansoista, joilla on omat identiteettinsä – sukupuuttoa, sillä heidän jälkeläisiään elää edelleen Meksikossa Jukatanin niemimaalla, Belizessä, Hondurasissa, El Salvadorissa ja varsinkin Guatemalassa jopa 6 miljoonaa. 

Enimmillään mayoja arvioidaan olleen jopa 10–15 miljoonaa. Valtaosan mayoista oletetaan asuneen hajallaan maaseudulla, kaupungit olivat vain temppeleiden ympärille muodostuneita, uskonnollisiin rituaaleihin liittyviä keskuksia. Asutuksen hajoamista pieniin kuningaskuntiin ja niiden keskinäistä sotaisuutta pidetään yhtenä syynä mayakulttuurin häviämiseen.

Mayat ovat säilyttäneet kulttuurinsa ominaispiirteitä, he esimerkiksi puhuvat edelleen omaa kieltään. He saavat pääasiallisen elantonsa edelleen maissinviljelystä, myös monet uskonnolliset rituaalit ovat säilyneet. Perinteitä kunnioittavat mayat uhraavat – eivät enää ihmisiä, vaan kanoja. Tietäjien suorittamiin parannusrituaaleihin kuuluvat myös esimerkiksi kynttilät ja suitsukkeet sekä kirousten poisto kristallien avulla.

Mayojen, samoin kuin muiden alkuperäiskansojen oikeuksien puolesta on noussut kansanliikkeitä. Esimerkiksi vuonna 1992 guatemalalainen mayakansojen jälkeläinen Rigoberta Menchu Tum voitti Nobelin rauhanpalkinnon taistelustaan alkuperäiskansojen puolesta.

Vallankumouksen lapset

1520-luvulla espanjalaiset valloittajat julistivat Keski-Amerikan Espanjan siirtomaaksi. Meksiko joutui Espanjan siirtomaaksi kolmeksi sadaksi vuodeksi. Mayoille – ja muille Keski-Amerikan intiaanikansoille – koittivat ankeat ajat. Väestö pakotettiin kääntymään kristinuskoon ja maksamaan veroja. Yhteiskunta jakautui: ylinnä, vallankäyttäjinä ja maanomistajina, olivat espanjalaiset, heidän alapuolellaan Amerikan mantereella syntyneet espanjalaisten jälkeläiset. Alimpiin luokkiin kuuluivat espanjalaisten ja alkuperäiskansojen sekoituksena syntyneet mestitsit ja alimpana olivat – ja ovat edelleen – alkuperäiskansoihin kuuluvat ihmiset.

Meksiko alkoi irrottautua Espanjan otteesta vuonna 1810 ja se itsenäistyi vuonna 1821. Vasta vuonna 1855 maassa alkoi uudistusten kausi, joka ei loppujen lopuksi kuitenkaan tyydyttänyt alempiin yhteiskuntaluokkaan kuuluvia. Vuonna 1910 puhkesi verinen vallankumous, joka johti lopulta uuteen perustuslakiin ja nykyisen Meksikon syntyyn vuonna 1917. Meksikon vallankumous synnytti lukuisia legendoja, esimerkiksi kansanjohtajat, joskus vapaustaistelijoina luonnehditut Emilio Zapata ja Pancho Villa ovat päätyneet kirjoihin ja elokuviin. 

”Katson silmiin torilla hedelmiä myyvää mayaa – kyllä, hän todella on mayojen jälkeläinen. Selkäpiitäni karmii, kun muistelen hänen esi-isiensä uskonnollisia rituaaleja.

Olisiko tässä torimyyjässä mayaa pistämään reikä kieleeni, pujottamaan reiästä karkea naru ja narua kielen lävitse hinkkaamalla valuttamaan uhriverta toripöydälle?

Torimyyjän tummien silmien katse sulaa hymyyn, kädet elehtivät kohteliaasti kohti myynnissä olevia hedelmiä. Pidän suuni kuitenkin visusti supussa.”

 

Meksiko ja maissi – ja mayat! 

Kun tilaat Meksikossa tortillan, syöt jo yli 7.000 vuotta viljellyn kasvin kukintoa – maissin alkuperä on sijoitettu juuri Meksikoon, Balsas-joen laaksoon ja siellä kasvavaan teosintti-heinään. Maissista muodostui sekä mayojen että Väli- ja Etelä-Amerikan muiden alkuperäisasukkaiden tärkein elintarvike. Viljan elintärkeästä merkityksestä kertoo ehkä se, että mayojen perinteisiin kuului vauvan napanuoran leikkaus maissintähkän yläpuolella, sekä vainajien suuhun asetettu maissitaikinan pala.

Muualle maailmaan maissi levisi huomattavasti myöhemmin, vasta 1500-luvun alussa, todennäköisesti espanjalaisten valloittajien mukana. Maissista on vuosisatojen kuluessa kehittynyt maailman viljellyin vilja – sitä käytetään sekä eläinten rehuna että ihmisravintona. Maissin monipuolisuudesta kertoo, että siitä voidaan valmistaa puuron, tortilloiden ja polentan lisäksi myös maissisiirappia makeutusaineeksi sekä alkoholia eli perinteistä Bourbon-viskiä.  Suomessa lapset saavat ensimmäisen kosketuksensa maissiin ehkäpä popcornin muodossa – tai maissihiutaleina eli corn flakeseina!

Eikä maissin käyttö rajoitu pelkästään elintarvikkeisiin: siitä voidaan valmistaa myös kuituja ja muovia, sitä voidaan sekoittaa bensiiniin oktaaniluvun kasvattamiseksi ja päästöjen vähentämiseksi sekä korvaamaan maaöljyä. Koristekasvinakin maissia kasvatetaan, tosin matalampia lajikkeita kuin elintarvikkeisiin ja rehuihin käytettäviä yli 2- ja jopa 7-metrisiä lajikkeita.

Hedelmäcocktailin aika?

Maissinviljelyn lisäksi mayat arvostivat hedelmiä ja hedelmien viljelyä. Hedelmäperinne jatkuu rikkaana varsinkin Jukatanin niemimaalla: luumu, avokado, tamarindi, mamey-hedelmä, appelsiini… raikkaat ja mehukkaat hedelmäjuomat ja jälkiruoat viilentävät tropiikin kuumuudessa. Hedelmien runsaus maistuu myös salsa-kastikkeissa ja marinadeissa. Juomien makeutukseen on jo vuosisatoja käytetty hunajaa.

”Torin ihmisvilinä, ylitsepursuavat hedelmätiskit mehukkaine ja välillä outoinekin hedelmineen ja vihanneksineen, ilma sakeana maustekauppiaiden trooppista ilmaa parfymoivista mausteista, kukkaosasto jonka tuotteista en tunnista puoliakaan… tämä on toista kuin kauppakeskuksen marketit kotona Suomessa.

Saavun ”lihaosastolle” – ei luonnollisesti kylmäaltaita pakastimista puhumattakaan. Kalkkunoita, sikaa, kanoja ja… hetkinen! Tummaihoisia kanoja? Ruskettuneita?

Kuulen, että nämä tummanahkaiset kanat ovat oma lajinsa, joka kestää paremmin paahtavaa aurinkoa. Tropiikissa kanakin on siis kummempi eli tummempi.”

Eilinen ja tämä päivä – kaikki sulassa sovussa 

Parhaan kuvan muinaisesta mayakulttuurista ja kansan elämästä saa kuuluisassa Chichén Itzá -kaupungissa – välillä se oli jopa mayakansojen pääkaupunki. Chichén Itzá on myös tarkimmin tutkittu ja kunnostettu mayakaupunki: kaupungissa sijaitseva El Castillo eli Kukulcánin pyramidi on mayojen tunnetuimpia rakennuksia.

El Castillo kertoo sekä mayojen rakennustaidosta että heidän taidostaan ajan mittaukseen ja sen merkitsemiseen: pyramidi on itsessään jättimäinen kalenteri. Pyramidissa on yhdeksän tasoa, jotka porraskäytävät jakavat kahtia. Näin saadaan luku 18, eli kalenterivuoden kahdeksantoista 20-päiväistä kuukautta. Porraskäytäviä on neljä, jokaisessa 91 askelmaa. Kun ylätasanne lasketaan mukaan, tuloksena on 365 – tiedämme kaikki, mikä luku se on. Ja lisää: pyramidin jokaisella julkisivulla on 52 paneelia, ne merkitsevät mayojen almanakan kalenterikierron vuosia. 

Kalenterin lisäksi pyramidilla on toinenkin ulottuvuus (tai kolmas: se toinen on rituaalipaikka). Kevät- ja syyspäiväntasauksina maalis- ja syyskuussa, kun auringonvalo osuu pohjoisen porraskäytävän sivulle, pyramidin kylkeen muodostuu näkymä kiemurtelevasta käärmeestä – käärmeen päät on kaiverrettu portaikon alapäähän.

Chichén Itzá kertoo myös ihmisen tuhansia vuosia vanhasta pelivietistä. Alueella on peräti kahdeksan pelikenttää, joiden muureissa on kivisiä renkaita. Mesoamerikkalaisessa pelissä peliväline on pitänyt saada kivisen renkaan lävitse. Kaiverrukset paljastavat, että peli on aikojen kuluessa muuttanut muotoaan: välillä on potkittu, välillä käytetty mailoja. Alueella on myös mahdollista kurkistaa uhrilähteeseen. Ennen uhriseremoniaa uhrattavat puhdistautuivat saunassa sekä henkisesti että fyysisesti. Uhrausta varten uhri sidottiin liikkumattomaksi koruilla ja kankailla, jonka jälkeen hänet työnnettiin lähteeseen. 

 

Paikan – ja koko Jukatanin – kauhistuttavalta tuntuva historia vaikuttaa kirkkaassa auringonvalossa, satojen lintujen laulussa, tuoksuvien kasvien ja värikkäiden kukkien loistossa kaukaiselta. Silti se on läsnä, jalkojen alla ja käsin kosketeltavana ja elävänä mayojen jälkeläisissä.

Kiinnostuitko Meksikosta?

Tutustu TEMAn kiertomatkoihin Meksikossa!

 

Lähteitä:
Timothy Laughton: Mayat – muinainen kulttuuri (Gummerus, 2006)
Reino Kero: Intiaanien Amerikka (Otava, 1986)
Zora O’Neill : The Rough Guide to Cancun and the Yucatan: Includes the Maya Sites of Tabasco & Chiapas (Rough Guides, 2011)
Nick Rider: Yucatan & Mayan Mexico (Interlink Pub Group, 2009)
John M. Grimsrud: Yucatán’s Magic-Mérida Side Trips: Treasures of Mayab (CreateSpace, 2011)