Hiukan Etelä-Suomen lääniä suurempi Taiwan on kuin Itä-Aasia pienoiskoossa. Se on samalla sekä hypermoderni että perinteinen saari, joka on saanut vaikutteita Japanin ja Kiinan lisäksi myös länsimaista. Käymme monipuolisen matkamme aikana mm. Taipein suurkaupungissa, luonnonkauniilla itärannikolla, etelän trooppisilla rannoilla, Taiwanin ensimmäisessä pääkaupungissa Tainanissa sekä vuoristossa Auringon ja Kuun järven rauhaisilla rannoilla.
Taipein suurkaupunki
Taiwan on muutakin kuin vain taloustiikeri:...
Hiukan Etelä-Suomen lääniä suurempi Taiwan on kuin Itä-Aasia pienoiskoossa. Se on samalla sekä hypermoderni että perinteinen saari, joka on saanut vaikutteita Japanin ja Kiinan lisäksi myös länsimaista. Käymme monipuolisen matkamme aikana mm. Taipein suurkaupungissa, luonnonkauniilla itärannikolla, etelän trooppisilla rannoilla, Taiwanin ensimmäisessä pääkaupungissa Tainanissa sekä vuoristossa Auringon ja Kuun järven rauhaisilla rannoilla.
Taipein suurkaupunki
Taiwan on muutakin kuin vain taloustiikeri: 1990-luvulla se onnistui kiinalaisen kulttuuripiirin ensimmäisenä maana siirtymään demokratiaan. Matkan alkupäivinä pääkaupunki Taipeissa saamme tuntumaa sekä historiaan että nykyhetkeen.
Jos olet käynyt Pekingin Kielletyssä kaupungissa, sinua on saattanut askarruttaa, miksi niin monet rakennuksista ovat tyhjillään. Vastaus on, että eräs maailman upeimmista kiinalaisista museoista on Taipeissa – monet Kielletyn kaupungin aarteet siirrettiin tänne, kun vanhat vallanpitäjät pakenivat Manner-Kiinan vallankumousta 1940-luvun lopussa. Kaupungin ylpeydenaiheisiin kuuluu myös Aasian korkein ja maailman "vihrein" pilvenpiirtäjä Taipei 101, jossa on myös maailman nopein hissi.
Temppeleistä kuumille lähteille
Arkkitehtonisesti vaikuttavalla Vapauden aukiolla (entisellä Tšiang Kai-šekin muistomerkin aukiolla) saamme lisätietoa siitä, miksi Kiinoja on nykyisin kaksi. Long Shanin temppelissä noudatetaan yhä niitä uskonnollisia perinteitä, jotka Mao Tse-tung pyrki kaikin keinoin katkaisemaan. Taipei tunnetaan joskus myös "pikku Tokiona" tyylikkäästi pukeutuvien ihmistensä, hienojen ravintoloidensa ja yötoriensa ansiosta. Osasyynä ovat myös teehuoneiden nykyaikaiset muunnelmat, joissa nuoriso chillailee jääteen tai jääteedrinkkien parissa.
Ei ehkä ole yhtä yleisessä tiedossa, että Taiwanissa on useita kauniita luonnonsuojelualueita. Käymme Tarokon rotkossa, jonka marmoriseinät ovat geologian ihmeitä, ja matkaamme hämmästyttävän koskemattomalla itärannikolla Tyynenmeren tuntumassa. Chihpenissä yöpymispaikkanamme on kylpylä, jossa on kuumia lähteitä, ja myöhemmin yövymme myös Taiwanin ainoassa todellisessa rantalomakohteessa, vehreässä Kentingissä.
Hienostunutta kulttuuria Tainanissa
Jatkamme matkaa mango-, ruusuomena- ja betelpähkinäviljelmien ohi saaren vanhaan pääkaupunkiin Tainaniin, jolla on Taiwanissa samanlainen asema kulttuurin kehtona kuin Kiotolla Japanissa. Hollantilaisten perinnön (mm. Fort Provintian vanhan linnoituksen) lisäksi tutustumme Koxingan hallituskaudella rakennettuihin temppeleihin. Koxinga oli kiinalainen merirosvo, joka pyrki palauttamaan Ming-dynastian valtaan Manner-Kiinassa mantšuvalloituksen jälkeen.
Tainan tunnetaan myös ruokakulttuuristaan. Siihen voi tutustua maistelemalla värikkäällä yötorilla xiao chr -pikkuannoksia, jotka ovat Aasian vastine tapaksille.
Kauniita näkymiä Auringon ja Kuun järvellä
Taiwanin vuoristoisessa keskiosassa on joitakin Itä-Aasian korkeimmista huipuista. Matkustamme Alishanin kautta monien taiwanilaisten suosimaan hiljentymispaikkaan Auringon ja Kuun järvelle, jonka luonnonkauniissa maisemissa on helppo rauhoittua kaukana arjen kiireistä.
Vuorten näköalamaisemista palaamme Taipeihin pikajunalla. Taiwan on heti Japanin jälkeen ensimmäinen maa, johon on rakennettu japanilaisia Shinkansen-rautateitä. Nautimme jäähyväisillallisen Taipeissa kerraten matkaelämyksiämme ennen seuraavana päivänä alkavaa kotimatkaa.