Päivä 1 - Matka alkaa
Reittilento lähtee Helsingistä aamupäivällä Wienin kautta (koneenvaihto) Ammaniin. Saavuttuamme perille siirrymme bussilla lentokentältä hotelliin.
Päivä 2 - Kaupunkikierros Ammanissa
Ammanin paikalla oli aluksi muinaisten ammoniittien pääkaupunki ja sitten Raamatun Rabbath-Ammon. Nykyinen kaupunki on rakennettu 1880-luvun jälkeen roomalaisen Filadelphian raunioille. Aloitamme kaupunkiin tutustumisen vierailemalla Theodor Schnellerin koulussa. Koulu on toiminut vuodesta 1959 lähtien ja sen toimintaa rahoitetaan mm. lahjoituksilla ja Saksasta saatavilla kirkollisveroilla. Koulussa saat käsityksen nykypäivän Jordaniasta.
Rooman tavoin Amman rakennettiin seitsemälle kukkulalle (jebel). Nopeasti kasvaneesta kaupungista ei puutu tornitaloja ja moderneja liikekatujakaan, ja kasvun myötä kukkuloidenkin lukumäärä on kolminkertaistunut.
Kaupunkikierroksella ajamme ylös kaupungin toiseksi korkeimmalla kukkulalla sijaitsevalle Citadel-linnoitukselle tarkastelemaan pronssikauden jälkiä arkeologisessa museossa. Roomalaisten rakentaman Herkuleen temppelin vierestä näemme koko kaupungin jalkojemme juuressa. Alhaalla näkyy myös vanha roomalainen amfiteatteri, jossa oli paikat 6 000 katsojalle.
Iltapäivällä sinulla on muutama tunti aikaa kierrellä Ammanissa omin päin ja tehdä vaikkapa ostoksia. Illalla nautimme yhdessä aidon jordanialaisen aterian arabialaisessa miljöössä.
Päivä 3 - Ajlun ja Jerash
Tänään teemme retken Ajluniin ja Jerashiin. Retki suuntautuu pohjoiseen ohi kylien ja moskeijoiden, joiden hoikan eleganteista, taivasta kohti kurottavista minareeteista kajahtaa määräaikoina kutsu rukoukseen. Seuraamme vanhaa tärkeää kauppatietä Syyrian suuntaan Haronin tasangon oliivitarhojen ja vehnäpeltojen halki. Eukalyptuspuiden alla seisoo kahwa-myyjiä: pysähtyjille tarjoillaan suuresta hopeakannusta kupillinen tulikuumaa kahvia.
Ensimmäinen pysähdyspaikkamme on Ajlun, jossa sijaitsee mahtava 1100-luvulla rakennettu linnoitus. Linnoituksen aiempi nimi oli Al-Rabadi ja se rakennettiin suojaamaan maata ristiretkeläisiltä. Linnoitukselta on erinomaiset näköalat hedelmälliseen Jordanian laaksoon.
Ennen päivän kohokohtaa, vierailua Lähi-idän Pompeijinakin tunnetussa Jerashissa, nautimme lounaan suositussa Artemis-ravintolassa, josta on näköala Hadrianuksen portille. Jerash, joka pitkään oli hautautuneena hiekkaan ja saveen, on yksi parhaiten säilyneistä Rooman vallan ajan kaupungeista ja tutkimusretkikiunta löysi sen vasta 1800-luvun lopulla. Rooman mahtia ilmentäneiden rakennusten keskellä käveleminen, teatterin istumapaikkoihin kaiverrettujen sukunimien lukeminen ja Cardo Maximus -pääkadun selvät pyöränjäljet saavat antiikin sivilisaation yhä tuntumaan erityisen elävältä. Lisäksi kaupungissa on epätavallinen soikea aukio – yleensä aukiot rakennettiin suorakulmaisiksi.
Kilpa-ajorata oli aikoinaan yksi Rooman valtakunnan pienimmistä – paikkoja oli kaikkiaan 15 000 katsojalle. Nykyään istumapaikkoja, joista monet ovat alkuperäisiä kivi-istuimia, on toisella pitkällä sivulla 400.
Palattuamme Ammaniin on sinulla ilta omaa aikaa.
Päivä 4 - Betania ja Kuollutmeri
Amman jää taakse ajaessamme etelään läpi viljavan kulttuurimaiseman, joka ei ole juurikaan muuttunut Raamatun ajoista. Monet Raamatun tärkeistä tapahtumapaikoista sijaitsevat nykyisessä Jordaniassa: käymme Nebovuorella, jolta Mooses näki luvatun maan, ja jolle hänet on saatettu haudatakin. Kirkkalla säällä vuorelta voi katsella näkymää alas laaksoon, Jordanjoelle, Jerikoon ja Kuolleellemerelle. Vuorella on moneen kertaan korjattu kirkko, joka on peräisin kristinuskon varhaisimmilta ajoilta. Vuorella on myös fransiskaaniluostari, jonka munkkiveljet ovat nykysin vastuussa kirkon ja sen mosaiikkilattian kunnossapidosta.
Matka jatkuu ”kauniiden mosaiikkien kaupunkiin” Madabaan. Pyhän Yrjön kirkossa voit ihailla maailman vanhinta Pyhän maan mosaiikkikarttaa, joka ulottuu Sidonista Aleksandriaan.
Mabadan kaupungin historia ulottuu todennäköisesti 1300-luvulle eaa. Raamatun ensimmäisessä maininnassa kaupunkia kutsutaan Mebedaksi. Nykyisin kaupungin asukkaista 30 % on kristittyjä, joten ei pidä hämmästyä siitä, että kirkkoja on täällä enemmän kuin moskeijoita. Sinulla on kaupungissa omaa aikaa kuljeskella viihtyisillä kujilla tai nauttia kevyt lounas vaikkapa mukavassa kahvilassa kirkkoa vastapäätä.
Iltapäivällä laskeudumme historialliselle Jordanjoelle. Käymme kauniissa Betaniassa, jossa Johannes Kastaja antoi kasteen Jeesukselle.
Myöhemmin Kuolleellemerelle saapuessamme olemme tulleet maanpinnan kaikkein alimpaan kohtaan, 400 metriä merenpinnan alapuolella. Täällä yövymme hotellissa yhden yön. Iltapäivällä sinulla on omaa aikaa ja voit käydä kastautumassa Kuolleenmeren suolaisessa vedessä tai nauttia erilaisista hoidoista hotellissa. Meren suolaa ja mineraaleja on käytetty terveyden- ja kauneudenhoitoon jo Herodeksen ajoista lähtien.
Päivä 5 - Shobakin linnoitus ja "Petra by night"
Aamupäivällä sinulla on vielä vapaata aikaa, jolloin voit vaikkapa käydä uudelleen pulahtamassa Kuolleeseenmereen. Juuri ennen lounasaikaa lähdemme jatkamaan matkaa hotellista ja pysähdymme ostamaan eväät, hedelmiä, falafelia ja leipää, lounasta varten. Nautimme lounaan kauniilla näköalapaikalla.
Paavin julistamaan ”pyhään” sotaan lähteneet ristiretkeläiset olivat noin vuoteen 1115 mennessä valloittaneet suuria osia Jordaniasta, ja maahan rakennettiin useita linnoituksia päivämatkan päähän toisistaan. Seudulla kerrotaan vielä tänäkin päivänä legendoja arvoituksellisista ja pelätyistä temppeliritareista, joiden läsnäolo on lähes käsin kosketeltavaa ristiretkeläisten rakentamassa valtavassa Shobak-linnoituksessa.
Illalla saavumme Petraan, jossa vietämme kaksi yötä. Halutessasi voit lähteä katsomaan "Petra by night" -esityksen. Kalliokaupungin kauneimmat monumentit valaistaan kauniisti paperilyhdyillä ja esitykseen kuuluu myös perinteinen jordanialainen huilu- ja kitaramusiikki sekä arabialaiset laulut, jotka säestävät teetarjoilua. Esityksessä kerrotaan lyhyesti myös kaupungin historiasta.
Päivä 6 - Petran kalliokaupunki
Päivän ja koko matkan kohokohta on Petran kalliokaupunki, joka pysyi pitkään salassa beduiinien vartioidessa sen sisäänkäyntiä asiattomilta. Kuljettuamme läpi kalliohalkeaman eli siqin avautuu eteemme Lähi-idän ehdoton ykkösnähtävyys: vaaleanpunaiseen hiekkakivikallioon käsin hakattu upea Al Khasneh Farunin temppeli. Sen rakentanut nabatealaisten paimentolaiskansa loi useita muita samantapaisia merkkiteoksia ja hallitsi huomattavaa kauppa-aluetta ja karavaaniteitä. On kuin kohtalon ivaa, että nabatealaisten salainen kaupunki nähtiin kaksituhatta vuotta myöhemmin jättivalkokankailla ympäri maailmaa Indiana Jones ja viimeinen ristiretki -elokuvassa.
Tehtyämme yhteisen kävelykierroksen ohi hautojen, temppelien ja teatterin sinulla on omaa aikaa tutustua tarkemmin tähän antiikinaikaiseen asuinpaikkaan. Alueella on kaksi museota, kauniita mosaiikkeja ja näköalapaikkoja sekä useita ravintoloita ja baareja. Päivän retkelle kannattaa ottaa mukaan vesipullo ja auringolta suojaava päähine, mutta myös lämpimämpi pusero tai tuulenpitävä takki, sillä joskus tuulee viileästi. Alue on suuri, joten et ehdi nähdä kaikkea yhden päivän aikana. Jos jalat väsyvät, voit ostaa kyydin portille hevosten vetämillä rattailla tai kamelin selässä. Saat vielä tarkempia ohjeita oppaalta ennen retkelle lähtöä.
Päivä 7 - Wadi Rumin kuumaisema
Tänään lähdemme ensin bussilla ja sitten jeepeillä Wadi Rumiin katselemaan kuumaisemaa. Aavikolta puhaltavat kuumat tuulet ovat siellä vuosisatojen ajan muovanneet pastellinsävyisistä vaaleanpunaisista hiekkakivikallioista toinen toistaan mielikuvituksellisempia taideteoksia. Wadi Rum on kuin toinen maailma: avoin, äänetön ja ajaton, mutta sen ainutlaatuisten kallioiden karussa kauneudessa aistii ikiaikaista viisautta.
Rumin pienessä aavikkoyhdyskunnassa nousemme jeeppeihin ja ajelemme syvissä laaksoissa ruusunpunaisten hiekkaseinämien välissä. Esihistorialliset keramiikkaesineet ja kaiverrukset osoittavat, että alueella oli asutusta jo varhain, ja siellä täällä näkyy jälkiä kamelikaravaaneista, jotka kuljettivat mausteita, mirhaa ja suitsukkeita Intian itäosista Aqabaan ja Välimeren satamiin. Samalla seuraamme Arabian Lawrencen jalanjälkiä. Arabian Lawrence oli erikoinen brittipersoonallisuus, joka onnistui yhdistämään beduiiniheimot ja johtamaan heidät ensimmäisessä maailmansodassa turkkilaisia vastaan.
Päivän päätteeksi saavumme Jordanian tärkeimpään rantalomakohteeseen Akabaan, jossa vietämme matkan viimeiset kaksi yötä. Perille päästyämme voit levähtää hetken, jonka jälkeen teemme kävelyretken kaupungin basaarialueella, jossa on paljon houkutuksia: muun muassa keramiikkaa, mausteita, värikkäitä tyynynpäällisiä, hopeakoruja, kultaa ja hedelmiä. Koska Akaba on vapaakauppa-aluetta, on esimerkiksi elektroniikka edullista.
Illalla kokoonnumme yhteiselle jäähyväispäivälliselle kalaravintolaan.
Päivä 8 - Akaba
Sinulla on koko päivä omaa aikaa ja ehdit hyvin pulahtaa Punaiseenmereen tai hotellin uima-altaaseen ja tehdä ostoksia Akaban keskustassa.
Jos haluat sukeltaa, snorklata tai harrastaa muita vesiurheilulajeja, käänny hotellin vastaanoton puoleen. Tai ehkä haluat tehdä kävelyretken Akaban kaduilla ja kujilla tai katsella rantakadun ihmisvilinää. Akabassa on myös linnoitus, joka on "sukua" Shobakin linnoitukselle. Lisää menovinkkejä voit kysellä TEMA-oppaalta.
Päivä 9
Lähdemme kotimatkalle ja ensin kotimaanlennolla Akabasta Ammaniin ja sitten reittilennolla Ammanista Wienin kautta (koneenvaihto) Helsinkiin.