Päivä 1
Lähtö Helsingistä Antalyaan, josta on kuljetus keskeisellä paikalla sijaitsevaan hotelliin Antalyassa. Loppupäivä, lennon saapumisajasta riippuen, on varattu omatoimiselle ohjelmalle.
Päivä 2
Aloitamme päivän vierailemalla erittäin havainnollisessa Antalyan arkeologisessa museossa. Näytteillä on pääasiassa läheisestä antiikin kaupungista Pergestä löytynyttä esineistöä, mutta museossa saa myös kuvan eteläisen Anatolian historiasta esihistorialliselta kaudelta aina osmanien kauden loppuun asti.
Antalyasta suuntaamme Taurusvuorten ylätasankojen, solien ja laaksojen kautta Pamukkalen kalkkikivikallioille. Pamukkale tarkoittaa "pumpulilinnaa", mikä viittaa kallioiden vitivalkoiseen väriin ja pehmeälinjaisiin muodostumiin. Illan tullen sinulla on tilaisuus kylpeä lämpimässä, kuplivassa ja erittäin kalkkipitoisessa lähdevedessä, toivottavasti lumoavan kirkkaan tähtitaivaan alla.
Päivä 3
Matka jatkuu vehreän Meanderin laakson halki länteen kohti Efesosta. Sultanköyssä pysähdymme tutustumaan turkkilaiseen matontekotaitoon. Kauniisti vanhentunut Efesos on Kreikan antiikin parhaiten säilynyt kaupunki. Kristinusko sai täällä jalansijaa jo varhain Paavalin ja Johanneksen perustamien seurakuntien ansiosta.
Efesos on läntisen Turkin kiistatta suurin nähtävyys. Kaupunki perustettiin 1100-luvulla eaa. kreikkalaiseksi siirtokunnaksi. Perustaja, Androklos, valitsi kaupungin paikan Delfoin oraakkelilta saamansa neuvon perusteella. Efesoksen kreikkalaiset alkuperäisasukkaat olivat peräisin Troijan seudulta, josta he muuttivat etelämmäs Troijan sodan jälkimainingeissa 1200-luvulla eaa. Turkin historian mittavimmat arkeologiset kaivaukset aloitettiin jo 1800-luvulla, mutta Efesoksesta on silti paljastunut vasta murto-osa. Se kuitenkin riittää antamaan käsityksen siitä, millainen antiikin suurimpiin kuulunut kaupunki oli.
Kävelykierroksen kohokohtiin kuuluu uljas, hartaudella jälleenrakennettu Celcuksen kirjasto pitkän marmorikadun päässä. Efesoksen ulkopuolella näemme myös antiikin maailman seitsemään ihmeeseen kuuluneen Artemiin temppelin vaatimattomat jäännökset. Myöhään iltapäivällä suuntaamme Egeanmeren rannalla sijaitsevaan Izmiriin eli muinaiseen Smyrnaan.
Päivä 4
Izmiristä matka jatkuu Egeanmeren rannikkoa pitkin pohjoiseen kohti Pergamonia, jonka 300 m korkealla akropoliskukkulalla Attalidien suvun kuninkaat hallitsivat lyhyen mutta kiihkeän ajanjakson aikana hieman ennen ajanlaskun alkua. Pergamon oli paikka, jossa pergamenttia alettiin käyttää kirjojen materiaalina, sillä Egyptin Aleksandrian kirjaston johtaja tyrehdytti papyruksen viennin Pergamoniin estääkseen sitä kilpailemasta Aleksandrian kanssa itäisen Välimeren kulttuurikeskuksen asemasta.
Pergamonin raunioiden joukossa ovat mm. suuri, 78 penkkiriviä käsittävä teatteri sekä kuuluisan ja vaikuttavan Zeuksen alttarin perustukset. Pergamonista suuntaamme kauniin Edremitin lahden rantaa pitkin Troijaan, joka nykyisin käsittää 7–9 antiikin kaupunkia (vielä nykyäänkin lukumäärästä on epävarmuutta) valtaväylän varrella Dardanellien salmen tuntumassa.
On epäselvää, mitä niistä Homeros kuvaili eepoksissaan Ilias ja Odysseia, mutta historian tuntu on tällä arvoituksellisella alueella lähes käsin kosketeltava. Arkeologisia kaivauksia on tehty useita, ja 1800-luvun lopulla saksalainen arkeologi Heinrich Schliemann löysi aarteen, jonka joukossa oli Kauniin Helenan jalokiviksi oletettuja koruja. Yövymme Çanakkalessa, jossa voi nauttia näkymistä Dardanellien salmelle. Salmen toisella puolella on Eurooppa.
Päivä 5
Siirrymme aamupäivällä lautalla Dardanellien salmen yli Euroopan puolelle Gallipolin niemimaalle. Lautalla voit nauttia upeista näkymistä niin Aasian kuin Euroopankin puolelle. Matka jatkuu bussilla niemimaan kaakkoisrannikkoa Marmaranmeren historiallisesti tärkeää laivaväylää seuraillen.
Gallipolin niemimaan luoteisrannikolla käytiin ensimmäisen maailmansodan verisimpiin kuuluneet asemataistelut, joissa suurimman kaatuneiden ryhmän muodostivat australialaiset sotilaat.
Pysähdymme lounaalle Tekirdagissa, minkä jälkeen jatkamme matkaa Istanbuliin, tarunhohtoiseen miljoonakaupunkiin ja kansojen sulatusuuniin Bosporinsalmen suulla.
Iltapäivä kuluu veneretkellä Välimeren, Egeanmeren ja Mustanmeren yhdistävällä salmella. Alus lipuu ohi osmanien linnakkeiden ja sulttaaninpalatsien, moskeijoiden, kirkkojen, puistojen ja kauniiden huviloiden, ja kuulemme retken aikana Istanbulin historiasta merenkulkukaupunkina. Retki päättyy lähellä Kultaisen sarven lahdensuuta, jossa hotelliin vievä bussi odottaa.
Päivä 6
Omistamme suurimman osan päivästä Istanbulin unohtumattomille nähtävyyksille ja monumenteille. Kiehtovan kierroksen aikana ihastellaan mm. antiikin Hippodromia, Sinisen moskeijan upeita sinivalkoisia kaakelikoristeita sekä mahtavaa 500-luvulla rakennettua Hagia Sofiaa, "kirkkojen kirkkoa", ja sen valtavaa kupolia ja lumoavia mosaiikkeja.
Käymme myös kukkulalla sijaitsevassa Topkapin palatsissa, josta on hieno näköala Kultaiselle sarvelle ja Bosporinsalmelle. Palatsi sisältää mittaamattomia rikkauksia, mm. jalokivin koristeltuja kulta- ja hopeaesineitä. Lisäksi Topkapissa säilytetään myös yhtä maailman hienoimmista posliinikokoelmista, jonka esineet ovat peräisin etupäässä Kiinasta ja Vietnamista. Pientä maksua vastaan voit omin päin käydä palatsin haaremissa, jossa sadat hallitsevalle sulttaanille kuuluneet naiset aikanaan elivät eristyksissä ulkomaailmasta. Täällä jos missä voi tuntea kuuluisan Idän mystiikan. Nautimme päivän lounaan kaupungilla.
Päivä 7
Aamiaisen jälkeen ohjelmassa on huikea Suuri basaari, jonka yli 4 500 kojua ja liikettä ovat paitsi ostosparatiisi myös ainutlaatuinen kulttuurinähtävyys. Kulta- ja hopealiikkeiden kimallusta, mattokauppiaiden huutoja, puheenhälinää, päivän tuoreista elintarvikkeista tinkimistä, eksoottisten mausteiden voimakkaita tuoksuja... Loppupäivä on varattu Istanbulin keskustan kävelykatujen ja kauppojen tutkimiseen omin päin.
TEMA-opas antaa mielellään vinkkejä myös kaupungin muista nähtävyyksistä ja taideaarteista. Sinulla on aikaa käydä esimerkiksi Suleiman Suuren moskeijassa, joka on Istanbulin osmanilaisista rakennuksista ehdottomasti komein. Toinen vaihtoehto on Choran museo, entinen Pyhän Vapahtajan kirkko, joka on kaupungin kiinnostavin bysanttilainen rakennus – ei niinkään ulkoisen muotonsa vaan upeiden freskojensa ja mosaiikkiensa ansiosta.
Päivä 8
Tänään siirrymme Atatürkin lentokentälle, mistä lennämme lyhyen matkan takaisin Antalyaan Välimeren rannikolla sekä sieltä edelleen Helsinkiin. Jos paluulento Helsinkiin lähtee myöhään, on käytettävissäsi päivähuone Antalyassa.