Päivä 1
Opas on vastassa Antalyan lentoasemalla ja siirrymme hotellin. Loppupäivä on omaa aikaa tutustua tähän viihtyisään rannikkokaupunkiin ja sen vilkkaisiin ostoskatuihin, jos lennon saapumisaika ei ole kovin myöhäinen..
Päivä 2
Täältä Pamfylian rannikkotasagolta suuntaamme kohti pohjoista ja mahtavaa Taurusvuoristoa. Lounasaikaan saavumme Konyaan, yhteen Anatolian viehättävimmistä kaupungeista. Konya on sekoitus vanhaa seldžukkien kauppapaikkaa ja nykyaikaista yliopistokaupunkia. Afganistanilainen runoilija ja uskonnollinen johtaja Mevlana perusti 1200-luvulla Konyassa yhden islamin uskon tunnetuimmista ja arvostetuimmista veljeskunnista, tanssivat dervissit.
Käymme Mevlâna-museossa, yhdessä muslimilaisen mystiikan merkittävimmistä monumenteista. Museorakennus oli 1200-luvulla Mevlanan oppipoikien luostarikoulu. Nykyään museossa, jonka katto on tehty vihreistä, lasitetuista kaakeleista, on esillä islamilaista taidetta. Iltapäivällä matkaamme halki anatolialaisen aron kohti Kappadokian sydäntä. Pysähdymme Sultahanissa, joka hyvin säilynyt esimerkki siitä, millaiselta karavaaniseralji muinoin näytti. Illan tullen saavumme Nevsehiriin, jossa yövymme seuraavat kaksi yötä.
Päivä 3
Kappadokiassa maisema on eriskummallinen. Tämä ylänkö syvine laaksoineen syntyi noin 3 miljoonaa vuotta sitten voimakkaissa, toisiaan seuranneissa tulivuorenpurkauksissa, joiden tuloksena vulkaaninen kiviaines peitti koko tasangon. Tuulen, sateen ja voimakkaiden lämpötilavaihteluiden aiheuttama eroosio on luonut mitä merkillisempiä muotoja: pylväitä, pyramideja ja kartionmuotoisia torneja, jotka tekevät maisemasta lähes surrealistisen. Tälle kummalliselle alueelle ovat ihmiset vuosituhansien varrella rakentaneet kalliokirkkoja ja -luostareita, kylien rykelmiä ja maanalaisia kaupunkeja.
Maiseman karuudesta huolimatta on punaisen, kullan, harmaan ja valkoisen sävyjen värikirjo häikäisevä. Päivän retkellä tutustumme tämän erikoisen alueen aivan ainutlaatuiseen ja ikivanhaan kulttuuriin. Käymme Kappadokian merkillisimmässä paikassa, maanalaisessa Kaymaklin kaupungissa. Tähän kahdeksaan kerrokseen rakennettuun yhteisöön mahtui jopa 20 000 asukasta. Nykyään voi tunnelien muodostaman labyrintin kautta tutustua neljään kerroksista ja nähdä muun muassa makuuhuoneen, ruokakomeron, keittiön, viinikellarin ja kappelin. Ilmanvaihdosta ja hapensaannista tässä maanalaisessa kaupungissa huolehti monimutkainen, syvien tuuletuskanavien verkosto.
Varhaiseen kristilliseen anatolialaiseen kulttuuriin tutustumme Göremen kallio- ja luolakaupungissa. 1200-luvulla kaupungin asukasluku oli jo yli 30 000 kristittyä ja luolakappeleita oli yli 300. Perinteinen luola-asuminen alkoi väistyä Bysantin valtakunnan alamäen myötä ja 1400-luvulta alkaen kaupungissa on ollut vain muutamia asukkaita.
Päivä 4
Jätämme erikoisen Kappadokian taaksemme ja suuntaamme pohjoiseen toisen merkittävän sivilisaation, heettiläisten, muinaiseen pääkaupunkiin Hattušaan. Matkalla Hattušaan pysähdymme Yazilikayassa nähdäksemme heettiläisten tärkeimmän pyhäkön, jossa toimitettiin uskonnollisia riittejä ulkoilmassa toisin kuin Hattušassa, jossa kokoonnuttiin suljettuihin tiloihin. Näemme vuorenseinämän reliefeissä kulkueita, joissa on 63 jumalaa ja jumalatarta.
Hattuša on kuin luonnonmuovaama linnoitus vuorenrinteellä. Charles Texier, joka löysi Hattušan vuonna 1834, ja hänen seuraajansa ovat kaivauksien avulla onnistuneet paljolti valaisemaan heettiläisten historiaa. Nykyisessä Hattušassa ovat nähtävissä heettiläisten linnoittamisen ja kaupunkirakentamisen taidot, muun muassa kuuluisat Leijonan ja Kuninkaan portit.
Päivän päätteeksi suuntaamme Turkin pääkaupunkiin Ankaraan, jossa yövymme.
Päivä 5
Aamun tunnit Ankarassa käytämme tutustumalla varmaankin Turkin mielenkiintoisimpaa museoon, Anatolialaisen kulttuurin museoon. Museossa selviää, kuinka tämä kansa vaelsi 2000-luvulla eaa. idästä ja kuinka he asettuivat nykyiseen Keski-Anatoliaan. Hattušassa käynnin jälkeen opit museossa lisää yhdestä sivilisaatiomme ensimmäisistä korkeakulttuureista tutustumalla kaikenlaisiin kaivauslöytöihin, kivireliefeihin, sfinkseihin ja patsaisiin. Käymme myös Kemal Atatürkin vaikuttavassa mausoleumissa, jossa lepää "nykyaikaisen Turkin isä".
Myöhään iltapäivällä saavumme tarunhohtoiseen Istanbuliin, kosmopoliittiseen miljoonakaupunkiin ja Bosporin salmen "sulatusuuniin".
Päivä 6
Omistamme melkein koko päivän Istanbulin ainutlaatuisille nähtävyyksille ja monumenteille. Kiehtovan kaupunkikierroksen aikana näemme antiikin Hippodromin ja Sinisen moskeijan, joka on kauniisti koristeltu sinivalkoisin kaakelein. Kirkkojen kirkko, 500-luvulla rakennettu Hagia Sofian katedraali, sen valtava kupoli ja kauniit mosaiikit, ansaitsevat kaiken kunnioituksen tässä monipuolisessa kulttuurikaupungissa.
Näemme myös Topkapin palatsin, joka sijaitsee kukkulalla Istanbulin yläpuolella, ja josta on loistava näköala Kultaiselle sarvelle ja Bosporin salmelle. Palatsissa on käsittämättömiä rikkauksia ja aarteita: jalokivin koristeltuja kulta- ja hopeaesineitä. Pientä lisämaksua vastaan voit omin päin käydä myös seraljissa, jossa sadat haareminaiset asuivat koko elämänsä täydessä eristyksessä kuuluen vain hallitsevalle sulttaanille. Täällä, jos missään, tuntee tarunomaisen Idän mystiikan. Lounaan nautimme päivällä kaupungilla.
Päivä 7
Aamiaisen jälkeen lähdemme Suureen basaariin, joka on paitsi kulttuurihistoriallinen rakennus myös shoppailijan luvattu maa. Basaarialueella on kauppoja laskutavasta riippuen yli 4 500. Kulta- ja hopeaseppien kauppojen kimallus, mattokauppiaiden huudot, päiväntuoreet elintarvikkeet, tinkiminen ja kaikenmaailman mausteiden tuoksusta raskas ilma luovat basaaritunnelmaa. Loppupäivä on omaa aikaa, jotta voit omaan tahtiisi kuljeskella Istanbulin keskustan kauppoja täynnä olevia kävelykatuja.
Jos haluat vielä perehtyä kaupungin nähtävyyksiin, kalleuksiin ja taideaarteisiin lisää, saat oppaalta vinkkejä ja neuvoja. Voit esimerkiksi vierailla omin päin Suleiman Suuren moskeijassa, joka on kaupungin toiseksi suurin moskeija, ja vertaistaan vailla oleva, mahtava Istanbulin ottomaaniarkkitehtuurin luomus. Voit myös tutustua Chora-museoon, joka oli aiemmin Pyhän Vapahtajan kirkko. Se on kaupungin mielenkiintoisin bysanttilainen rakennus ja ainutlaatuinen maailmassa, ei niinkään muotonsa kuin suurenmoisten freskojensa ja mosaiikkiensa ansiosta.
Päivä 8
Lennämme Istanbulin Atatürk-lentokentältä lyhyen lentomatkan takaisin Antalyaan Välimeren rannalle, josta lento Suomeen lähtee.
Mikäli lento Suomeen on myöhäinen iltalento, vietät päivää Antalyassa, jossa saat käyttöösi päivähuoneen hotellista.