Päivä 1
Kaani Asparuh yhdisti bulgaareja valtioksi jo 600-luvulla, joten Bulgaria ei täysin aiheetta pidä itseään Euroopan vanhimpana kansakuntana Lähi-idän porteilla. Idässä Mustanmeren aurinkoinen rannikko, Rodopivuoret, etelässä antiikin Traakia ja lännessä kosmopoliittinen pääkaupunki Sofia, joka on railakas sekoitus vanhan ja uuden ajan arkkitehtuuria… Bulgaria on kulttuurihistorian ja kansanperinteen aarreaitta, jossa myös luonto on upeaa ja jonka komeat ortodoksiset katedraalit ja luostarit ovat voimakas vastakohta viljavien maanviljelysseutujen mutkattomalle elämänmenolle.
Käyntikohteinamme on mm. kulttuurisesti arvokkaita suojattuja kaupunkiympäristöjä, pittoreskeja pikkukyliä, laajoja viinitarhoja ja Traakian vuoristoseutuja. Saamme hyvän käsityksen ja unohtumattomia vaikutelmia tästä maasta, jonka historia on kirjava ja asukkaat ylpeitä itsestään. Bulgaariheimot olivat Konstantinopolissa jo vuonna 330 perustetun Bysantin valtakunnan alaisia, ja ne käännytettiin kristinuskoon seuraavien vuosisatojen kuluessa – näin kreikkalais-roomalainen eli ortodoksinen usko sai täällä jalansijaa. Strategisesti tärkeisiin paikkoihin perustettiin Jumalan sanan levittämistä varten luostareita, joista useat periytyvät ortodoksiajan aamunkoitteesta ja ovat nyttemmin upeita maailmanperintökohteita. Luostarien myötä myös viinintuotanto lähti kasvuun, vaikka täällä oli valmistettu viiniä jo paljon aikaisemmin roomalaisajalla. Bulgarialaisilla viineillä on tätä nykyä hyvä maine. Niiden valikoimat Pohjoismaissa ovat rajalliset, mutta viinitiloilla käydessämme voit ostaa laatuviinejä paikan päältä.
Lentomme Suomesta laskeutuu Burgasin satamakaupunkiin Mustanmeren rannalle ja majoitumme hotelliin Burgasissa.
Päivä 2
Ajamme aamulla Burgasista nelisenkymmentä kilometriä pohjoisemmaksi Nessebarin pienelle kalliosaarelle, jota ainoastaan kapea keinotekoinen maakaistale yhdistää mannermaahan. Nessebar oli alun perin jo 500-luvulla ennen ajanlaskumme alkua perustettu kreikkalainen siirtokunta, mutta kauppapaikkana se nousi kukoistukseensa vasta Bysantin aikana. Sen vanha kaupunginosa on merkitty Unescon maailmanperintöluetteloon. Kapeilla kujilla ja kaduilla kierrellessämme näemme monta kirkkoa ja pientä kappelia (niitä on pienellä alueella peräti kahdeksisenkymmentä). Käymme niistä parhaiten säilyneessä Pyhän Tapanin kirkossa, joka on rakennettu 11. vuosisadalla ja jonka maalaukset edustavat bysanttilaista tyyliä.
Nessebarista palaamme etelämmäksi Pomorieen, joka on myös rakennettu niemimaalle. Pomorie ei ole yhtä viehättävä kuin Nessebar, sillä sen vanhakaupunki tuhoutui suuressa tulipalossa vuonna 1906. Pomorien vetonaulana onkin viinituotanto. Täällä valmistetaan enimmäkseen valkoviinejä, joita pääsemme maistelemaan.
Viininmaistelun jälkeen suuntaamme iltapäivällä länteen Slivenin kautta Bulgarian toiseksi suurimpaan kaupunkiin Plovdiviin, jossa vietämme seuraavat kaksi yötä.
Päivä 3
Plovdiv oli merkittävä paikka jo roomalaisajalla. Sen kaupunkikuvassa on edelleen jälkiä Rooman keisarikunnan mahdista. Näistä merkittävin on 100-luvulla eaa. rakennettu hyvin säilynyt teatteri, jossa järjestetään yhä teatterinäytäntöjä ja konsertteja lämpiminä kesäiltoina.
Plovdivin vanhakaupunki on Unescon maailmanperintölistaan merkitty kulttuurisesti arvokas suojelukohde. Kävelemme sen epätasaisia mukulakivikatuja pitkin kauniiden ja värikkäiden rakennusten sekä niiden lukuisien erkkerien vieritse. Ulokkeineen, kujineen, koristeellisine julkisivuineen ja vilahdukselta näkyvine interiööreineen tämä kaupunginosa on taidemaalarin unelma ja kartanpiirtäjän painajainen.
Lähes jokaisesta kallionkielekkeestä on tehty rauhaisa pikku piha, ja keskellä kaupunkia kohoaa Džumayyan moskeijan hammastikkumainen minareetti. Kaupunkikävelyn jälkeen jatkamme Brestovitsan kylään, jossa nautimme tyypillisen bulgarialaisen lounaan. Vierailemme myös Todoroffin viinitehtaassa maistelemassa alueen erinomaisia punaviinejä.
Iltapäivällä käyntikohteena on Batškovon luostari luonnonkauniilla paikalla viheriöivän lehtimetsän siimeksessä Rodopivuorten alarinteillä. Vuonna 1083 perustettu luostari on Bulgarian upeimpia ja maan toiseksi suurin. Tämä Bulgarian tärkeimpiin kuuluva kulttuuriaarre on edelleen munkkien asuinpaikka.
Teemme kävellen tutustumiskierroksen luostarissa ja sen ympäristössä, ja saamme ihailla muutamien kirkkojen upeita ikoneja. Sisäseinien hyvin säilyneet freskot osoittavat selvästi, miten tärkeä ortodoksinen kirkko oli seudun asukkaille etenkin viisisataavuotisen ottomaanivallan aikana.
Päivä 4
Tänään ajamme vuoristomaisemissa ylös Rodopi- ja Pirinvuorille. Bussimme saapuu puolilta päivin Banskon pikkukaupunkiin, joka on nykyään suosittu talviurheilukohde vehreässä laaksossa Pirinvuorten korkeimman huipun Vihrenin katveessa noin kilometrin korkeudessa merenpinnasta.
Banskossa, joka on nykyisin suosittu talviurheilukohde, nautimme lounaaksi seudun erikoisuuksia täkäläisessä maalaisravintolassa. Lounaan jälkeen jatkamme vuoristomaisemissa Rozhenin luostariin, joka rakennettiin alkujaan 1200-luvulla mutta uusittiin täysin 1700- ja 1800-luvuilla. Sen seinämaalaukset ovat kauniita ja sijainti seudulle tyypillisten hiekkakivikallioiden keskellä ainutlaatuinen. Luostarista seitsemän kilometrin päässä on roomalaisajalla kallioiden suojaan perustettu hurmaava Melnik, "Bulgarian pienin kaupunki", jonka kukoistusaika osui Bulgarian ns. kansallisen heräämisen aikakauteen 1700-luvulta 1800-luvun alkupuolelle. Suuri osa Melnikin nykyisistä valkoisista kivitaloista ja niiden makedonialaistyylisistä puuparvekkeista onkin tuolta ajalta peräisin.
Melnik on jo pitkään ollut keskeinen viinintuotantopaikka, ja seudun viinillä on ollut hyvä maine yli kuuden vuosisadan ajan. Paikallisesta rypälelajikkeesta valmistetaan erinomaista vahvaa Shiroka Melnishka Loza -punaviiniä. Maistelemme seudun viinejä yhdessä Melnikin perinteisistä ravintoloista. Käymme myös vuonna 1754 rakennetussa komeassa Kordopulovin talossa, joka oli aikoinaan erään Melnikin suurimman viinintuottajan koti ja toimii nyt museona. Näytteillä on huonekaluja ja esineitä menneiltä vuosisadoilta, ja talon suunnattoman suuressa viinikellarissa on 180 metriä valaistuja sokkeloisia käytäviä.
Yövymme yksinkertaisessa, mutta mukavassa pikkuhotellissa Melnikissä.
Päivä 5
Tänään matka jatkuu Melnikistä Sandanskin kautta pohjoiseen. Jonkin matkaa Blagoevgradin jälkeen poikkeamme taas vuoristoylängölle ja ajamme vehreiden maisemien halki 1300-luvulla alunperin rakennettuun Rilan luostariin, joka nykymuodossaan edustaa Bulgarian renessanssin rakennustyyliä ja on ainutlaatuinen Unescon suojaama kulttuuriaarre satumaisen kauniilla paikalla. Tässä viileässä ja värikkäästi koristetussa luostarissa vallitsee aivan erityinen tunnelma. Sotaisa, linnoitettu ulkopuoli muodostaa vahvan kontrastin sisänäkymien sopusuhtaiselle kauneudelle: kaikissa sisäpihaa reunustavissa siroissa kaarikäytävissä ja pylväiköissä on häikäisevän kauniita seinämaalauksia. Teemme tutustumiskierroksen luostarin kirkossa ja nousemme narisevia puuportaita pitkin ylös eri kerroksiin katselemaan munkkien kammioita, ruokasaleja ja muita tiloja.
Lounastettuamme luostarin lähettyvillä suuntaamme Bulgarian pääkaupunkiin Sofiaan kattilalaaksoon Vitoshavuoren juurelle. Teemme kiertoajelun tässä kiehtovassa kaupungissa, joka on samalla sekä kosmopoliittinen asutuskeskus että ikivanha asutuspaikka. Sen keskustasta on kaivauksissa löydetty 7 000 vuotta vanhan sivilisaation jälkiä. Sofia onkin vuosisatojen mittaan ollut Balkanin monien kansainvaellusten ja konfliktien eräs solmukohta, johon roomalaisten lisäksi hunnit, bysanttilaiset, Ottomaanien valtakunnan turkkilaiset ja venäläiset ovat jättäneet jälkiään. Nykypäivän Sofiaa luonnehtivat parhaiten monet komeat 1800- ja 1900-lukujen rakennukset, ja näemme kirjailija Ivan Vazovin nimeä kantavan kansallisteatterin lisäksi mm. kulttuuripalatsin. Kierroksen kohokohta on käynti suurenmoisessa Aleksanteri Nevskin katedraalissa, joka on Bulgarian suurin.
Illalla yhteisen päivällisen jälkeen voit vielä tehdä iltakävelyn Sofian keskustassa, joka nykyisin on elävä ja miellyttävä eurooppalainen metropoli ulkokahviloineen ja ostoskatuineen.
Päivä 6
Tänään suuntaamme itään. Ensimmäinen pysähdyspaikkamme on Trojanin luostari samannimisen pikkukaupungin tuntumassa Bulgariaa halkovien Balkanvuorten juurella. Trojanin 1500-luvulla perustettu luostari on maan kolmanneksi suurin heti Rilan ja Batškovon jälkeen ja yksi Keski-Bulgarian tärkeimmistä nähtävyyksistä – osaksi voimakkaiden kansallisromanttisten seinämaalauksiensa ja kansallista heräämistä henkivien freskojensa ansiosta. Luostarin kirkko tunnetaan myös käsin veistetystä puualttaristaan ja ikonostaasistaan.
Jatkamme ainutlaatuisiin bulgarialaiskyliin tutustumista käymällä seuraavaksi Arbanassissa Sen kokonaan kivestä rakennetut asuintalot ovat kuin pieniä linnoituksia. Täällä on myös paljon kirkkoja ja kappeleita. Vierailemme Kristuksen syntymän kirkossa, joka on ulkoa hyvin vaatimattoman oloinen mutta jonka sisätiloissa vallitsee harras tunnelma: seinät ja katto on kokonaan peitetty loisteliaan värikkäillä freskoilla kuin – voisi melkein puhua Sikstiiniläiskappelin bulgarialaisesta vastineesta. Käymme myös 1800-luvulla rakennetussa Konstanzalievan talossa, joka on edustava esimerkki aikansa kansallisromanttisesta bulgarialaisesta arkkitehtuurista. Arbanassi on myös kuuluisa viinialue. Täällä tuotetaan pääasiassa mainiota valkoviiniä, jota käymme iltapäivän mittaan maistelemassa eräässä ravintolassa Arbanassissa.
Arbanassista on enää muutama kilometri Veliko Turnovoon. Jantrajoen rantamilla sijaitseva Veliko Turnovo oli 1100-1300-luvuilla Bulgarian ns. toisen valtakunnan pääkaupunki. Se tuntuu tarrautuvan jyrkän kallionrinteen kaikkiin pinnanmuotoihin ollakseen luisumatta alas. Sen asemakaava ja rakennukset ovat suorastaan hämmästyttäviä. Jopa Le Corbusier ihasteli Veliko Turnovon luontoon sulautuvaa "orgaanista" arkkitehtuuria: "Romanttisempaa sijaintia voi tuskin olla olemassakaan." Teemme lyhyehkön kierroksen kävellen vanhoilla kujilla ja Tsarevetsin muinaisen linnoituksen raunioille, josta aukeaa komea näkymä kaupungin yli.
Päivä 7
Veliko Turnovosta suuntaamme itään ja käymme matkan varrella Madaran kylän laidalla katsomassa valtavan kokoista, betonista ja graniitista rakennettua kansallismonumenttia. Se pystytettiin vuonna 1981 Bulgarian ensimmäisen itsenäisen valtion 1300-vuotisjuhliin. Monumentti sijaitsee lähellä Šumenia kukkulalla, josta avautuu hieno näkymä yli kaupungin.
Lounastamme Kjulevtšan kylässä kansantanssiryhmän esitystä katsellen ja jatkamme sen jälkeen Mustanmeren rannalle Varnaan, jossa vietämme matkan viimeisen yön.
Päivä 8
Päivän aikana siirrymme Burgasin lentokentälle, josta paluulento Suomeen lähtee. Ne, jotka ovat varanneet kiertomatkan päätteeksi lisäviikon Finnmatkojen lomakohteessa ja jäävät vielä Mustanmeren rannalle, nousevat bussista Sunny Beachissä.
Päivä 9
Lento lähtee Burgasista pian vuorokauden vaihduttua tiistaiksi ja saapuu Helsinkiin aamuvarhaisella.