Päivä 1
Reittilento Helsingistä Roomaan. TEMA-opas on vastassa Fiumincinossa, Rooman lentokentällä, josta siirrymme Rooman keskustassa sijaitsevaan hotelliin matkan ensimmäiseksi yöksi.
Päivä 2
Aamupäivän yhteisellä kaupunkikävelyllä kuulemme Rooman jännittävästä historiasta. Kuljemme ylös Capitoliumille, josta on näkymä Forum Romanumille ja kauemmas Colosseumin suuntaan. Kaupunkikävelymme aikana tutustumme myös Pantheoniin ja näemme Trevin suihkulähteen ja Espanjalaiset portaat.
Lounastauon jälkeen lähdemme pohjoiseen Toscanaan ja Firenzeen, jossa majoitumme keskeisellä paikalla sijaitsevaan hotelliin seuraavaksi kahdeksi yöksi.
Päivä 3
Firenze oli 1300- ja 1400-luvuilla Euroopan "rahan pääkaupunki". Vaikutusvaltaisten kauppias- ja pankkiirisukujen ympärille kerääntyi taiteilijoita, kirjailijoita ja filosofeja, jotka tekivät Firenzestä myös sen aikaisen Euroopan ehdottoman kulttuurikeskuksen.
Eloisa, kyyninen ja elegantti kansainvälinen kaupunki ylellisine liikkeineen ja terassikahviloineen on kuitenkin kaikkea muuta kuin museokaupunki. Perinteiden ylläpitäminen on yhtä tärkeää kuin myötävaikuttaminen moderniin kehitykseen. Yhteisen kaupunkikävelyn reitin varrella näemme mm. vaikuttavan tuomiokirkon Santa Maria del Fioren, kastekappelin, jossa on Ghibertin luoma pronssiportti, sekä Piazza della Signorian, jota hallitsee kaupungin raatihuone Palazzo Vecchio.
Iltapäivällä voit tutustua kaupunkiin omin päin. Kannattaa kävellä Ponte Vecchiolle, Arnojoen ylittävälle sillalle keskellä Firenzeä. Sen ympäristössä kulta- ja hopeasepillä on ollut työpajansa jo 1500-luvulta alkaen. Kannattaa myös tutustua maailmankuuluun Uffizin taidegalleriaan.
Päivä 4
On aika jättää Toscana ja suunnata halki Apenniinien ihastuttavien vuoristomaisemien Emilia-Romagnan maakuntaan.
Matkalla ohitamme yliopistokaupunki Bolognan ja iltapäivällä saavumme pitkälle sillalle, joka johtaa laguunin yli Venetsiaan. Koska kaupungissa ei ole moottoriajoneuvoja, on meidänkin jätettävä bussimme Tronchettoon (kantajat huolehtivat matkatavaroista) ja ajettava kanaaliveneellä hotelliimme.
Iltapäivällä sinulla on aikaa tutustua kaupunkiin omatoimisesti. Mutkittelevien kanaalien varrella on vieri vieressä enemmän tai vähemmän nukkavieruja keskiaikaisia palatseja kuluneine patsaineen ja ulkonevine, pienine parvekkeineen. Voit kuljeskella Mercerie-kauppakadulla tai ihailla gondolin tai vaporetton (paikallinen vesibussi) kyydissä Canal Granden varrella sijaitsevia komeita palatseja.
Päivä 5
Venetsia, laguunien helmi, on yksi maailman erikoisimmista kaupungeista. Se on rakennettu 120 pienelle hiekkasaarelle laguuniin noin neljän kilometrin päähän mantereesta. Se hakee vertaistaan kauneudessaan, mutta sen tunnelmaa leimaa jossain määrin myös melankolia. Asukkaat ovat jättämässä kaupungin, jota vesi on vähitellen valtaamassa ja kaupungin mittaamattoman arvokkaat monumentit ja rakennukset vaikuttavat tuhoon tuomituilta.
Kaupungin tuhoa on ennustettu jo yli kahden sadan vuoden ajan, mutta vielä saamme kuitenkin kävelykierroksella ihailla Pyhän Markuksen toria, jota Napoleon kutsui maailman kauneimmaksi salongiksi. Näemme myös Pyhän Markuksen kirkon ja kellotornin sekä Dogen palatsin, josta aikoinaan ohjattiin venetsialaista kauppaimperiumia. Tämä osa ohjelmaa voidaan toteuttaa myös matkaohjelman neljäntenä päivänä liikenteestä ja aikataulun toteutumisesta riippuen.
Päivä 6
Tänään siirrymme Venetsian ainutlaatuiselta laguunialueelta sisämaahan.
Ravennassa häikäistymme kullankimalteisista mosaiikeista San Vitalen basilikassa ja keisarinna Galla Placidan mausoleumissa. Näitä 400- ja 500-luvun taideteoksia ja koristeluja pidetään varhaiskristillisen kauden tärkeimpiin kuuluvina.
Iltapäivällä jatkamme taas matkaa ylös Apenniinien kumpuilevaan, kauniiseen maisemaan ja saavumme maalaukselliseen Assisiin, Pyhän Fransiskuksen pieneen kaupunkiin. Täällä Umbrian kultuuriseudulla, Assisin kaupungissa vietämme seuraavan yön.
Päivä 7
Assisin rauhalliseen ja pieneen keskiaikaiseen kaupunkiin tutustumme kävellen. Kaupunki sijaitsee kauniilla paikalla Subasiovuoren rinteellä. Täällä on Pyhän Fransiskuksen luostari ja basilika – tai oikeastaan kaksi päällekkäin rakennettua basilikaa – jota alettiin rakentaa pian Fransiskuksen kuoltua vuonna 1226. Assisissa Italian senaikaiset eturivin taiteilijat, kuten Giotto, loivat värikkäät freskonsa ylistääkseen Pyhää Fransiskusta.
Kävelykierroksella ihailemme roomalaista temppeliä aukion laidalla, romaanisia kirkkoja ja kapeita kujia ja pieniä aukioita. Huomaat pian, että Assisi on helmi Italian kaupunkien joukossa.
Yhteisen jäähyväislounaan – jonka kauniilla säällä nautimme fantastista umbrialaista maisemaa ihaillen – jälkeen matka jatkuu kohti Roomaa, jossa yövymme kiertomatkan viimeisen yön.
Päivä 8
Kuljetus lentokentälle ja paluu reittilennolla Helsinkiin.