Päivä 1 - Lähtö
Lento saapuu Larnakan lentokentälle, josta siirrymme hotelliin bussilla tai taksilla. TEMA-oppaan tapaat joko lentokentällä tai hotelliin saavuttuasi. Jos TEMA-opas ei ole lentokentällä, Finnmatkojen oppaat ohjaavat sinut oikeaan bussiin/taksiin.
Koska lento saapuu Larnakaan hyvissä ajoin päivällä, ehdit tämän päivän aikana vielä tutustua omaan tahtiisi viehättävään Larnakan kaupunkiin. Larnakassa on pitkä, hyvin hoidettu hiekkaranta ja leveä, palmujen reunustama rantapromenadi, jonka varrella on tyylikkäitä terassiravintoloita ja -kahviloita mukavine tuoleineen. Kaupungissa on myös kauniita historiallisia rakennuksia ja voit suunnata kävelyretkesi vaikkapa turkkilaiselle, vuodelta 1605 peräisin olevalle linnoitukselle ja taidehistoriallisesti mielenkiintoiseen Pyhän Lasaruksen kirkkoon.
Päivä 2 - Pohjois-Kypros
Tänään matkaamme bussilla tutustumaan saaren kolmeen "jalokiveen": St Hilarioniin, Kyreniaan ja Bellapaisiin, jotka sijaitsevat rajan toisella puolella saaren pohjoisessa, miehitetyssä osassa Pentadaktylosvuoriston takana. Vuoriston korkeimpiin kuuluvilla huipuilla on kolme myyttistä linnaa, joiden tehtävänä oli aikoinaan valvoa niin maalla kuin merellä kulkijoita.
Vaikuttavin linnoista on St Hilarion, jonka sanotaan olevan valloittamaton. Sen muurit ja tornit näyttävät kasvavan suoraan kalliosta. Taru kertoo, että täällä on salainen portti lumottuun puutarhaan. Walt Disneyn väitetään saaneen inspriraation Lumikki-elokuvan linnaan St Hilarionista. Ylös linnan korkeimmalle paikalle on monta porrasaskelmaa ja kiemurtelevia polkuja, mutta vaivan palkitsee uskomattoman kaunis näköala.
Pieni, idyllinen Kyrenian satamakaupunki tunnettiin ennen miehitystä "kuherruskuukausikaupunkina", jonne kyproslaiset tulivat häämatkalle. Nykypäivän katuelämässä näkyy selvästi turkkilaisen kulttuurin vaikutus ja hevosenkengänmuotoinen satama värikkäine kalastusveneineen ja mukavine terasseineen on paikka, jossa kaupunkilaiset tapaavat toisiaan. Käymme linnassa ja merimuseossa, jossa on noin 2300 vuotta vanha Kyrenia-laiva. Sinulla on myös aikaa kierrellä kaupungissa omin päin ja käydä lounaalla.
Iltapäivällä tutustumme Bellapaisin luostariin samannimisessä kylässä. Tämä kauniilla paikalla sijaitseva "rauhan luostari" on goottilainen mestariteos 1200-luvulta ja se on majesteettisine holveineen unohtumaton näky. Kylä, sen elämäntapa ja kylässä kasvava "joutilaisuuden puu" ovat myös tuttuja Lawrence Durrellin kirjasta Katkerat sitruunat.
Seuraavat kaksi yötä vietämme Kalopanagiotiksessa, jossa hotellimme on keskellä kylää vanhassa, huolella restauroidussa talossa. Ulkoisesti se on säilyttänyt vanhan charminsa, mutta sisätilat ovat saaneet uuden ilmeen. Peruskorjausprojekti päättyi syksyllä 2009 ja avajaistilaisuudessa oli paikalla itse presidentti.
Päivä 3 - Pyöräretki Troodosvuoristossa
Tämän päivän vietämme saaren keskiosassa, jota hallitsee Troodosvuoristo. Täällä on joitakin bysanttilaisen maailman tärkeimpiä pyhäkköjä, jotka on rakennettu 1000- ja 1800-lukujen välisenä ajanjaksona. Alueen bysanttilaisista kirkoista kymmenen on valittu mukaan Unescon maailmanperintöluetteloon. Kirkoissa on ainutlaatuisia taideaarteita: harvinaisia ikoneja ja upeita freskoja.
Tänään on matkan pyöräilypäivä. Pyöräretkemme alkaa sen jälkeen, kun olemme ensin tutustuneet Agios Ioannis Lampadistis -kirkkoon ja läheiseen bysanttilaiseen museoon, joka on kylän halki kulkevan rotkon toiselle puolella.
Pyöräilemme kaunista luontopolkua Kalopanagiotis-padolle, jossa kasvatetaan taimenia. Sieltä matka jatkuu läpi Oikoksen kylän ja takaisin Kalapanagiotikseen. Jos vastoin odotuksia olisit tässä vaiheessa saanut tarpeeksesi pyöräilystä, voit jäädä kylään, kun teemme vielä pyörälenkin Moutoullan alueella. Tien varrella kasvaa kultatammea, joka on Kyproksen kansallispuu. Sitä ei kasva missään muualla. Perillä Moutoullassa voit tutustua verstaisiin, joissa valmistetaan perinteisiä puutöitä. Kaikkiaan noin 22 km pyöräilyn jälkeen olemme taas Kalopanagiotiksessa ja ehdit vielä lepäillä ennen yhteistä päivällistä.
Päivä 4 - Vaellus Cederlaaksossa
Päivä alkaa noin 1200 metrin korkeudessa Kykkoksen luostarissa, joka on koko saaren mahtavin, rikkain ja kaunein luostari. Täällä on uskomattomia taideaarteita, ikoneja, freskoja ja hienoja mosaiikkeja. Alttariseinän peittää kokonaan puhdas kulta ja sen historia ulottuu aina 1000-luvulle saakka. Luostari on rakennettu kauniin Neitsyt Marian ikonin ympärille. Ikonia ei kuitenkaan uskovaisten mukaan saa katsoa suoraan, koska sen katsomisesta voi sokeutua.
Munkit myyvät luostarissa makeaa, sherryn kaltaista jälkiruokaviiniä Commandariaa, jota on valmistettu Kyproksella jo Rikard Leijonamielen ajoista lähtien.
Troodoksen läntiseltä sivulta suuntaamme seuraavaksi etelään Cederlaaksoon, jossa teemme vaelluksen ylös Trypilosvuoren laelle. Luontopolulta on kaunis näköala setripuita kasvavaan satumetsään ja saniaisten peittämille kedoille. Reittimme jatkuu alas vuoristoasemalle, jossa nautimme retkilounaan. Täällä on aitauksessa muutama rauhallinen mufloni, joten jos emme jo vaelluksen aikana ole onnistuneet näkemään näitä arkoja eläimiä luonnossa, sinulla on nyt tilaisuus ottaa niistä muistoksi valokuvia. Muflonit ovat kesyjen lampaiden esi-isiä.
Matkamme jatkuu vielä Pafokseen, jossa majoitumme hotelliin seuraavaksi kolmeksi yöksi. Päivällisen nautimme hotellissa.
Päivä 5 - Kourion ja Petra tou Romiou
Pafos on merkitty Unescon maailmanperintöluetteloon ja kaupungissa on monta historiallista nähtävyyttä, joihin saat tilaisuuden tutustua lähemmin aamupäivän aikana. Kaupungin nähtävyyksiin kuuluvat antiikin roomalainen teatteri, katakombit, monta keskiaikaista kirkkoa ja pylväs, johon sidottua apostoli Paavalia roomalaisten sotilaiden väitetään julkisesti ruoskineen. Roomalaisessa huvilassa, "Dionysoksen talossa", kertovat käsittämättömän yksityiskohtaiset ja värikkäät mosaiikit kreikkalaisen mytologian taruja.
Tänään teemme myös retken antiikinaikaisen Kourionin kaupungin raunioille ja kauniiseen amfiteatteriin. Täällä väitetään olleen metsänjumalan uhripaikka jo 6000 eaa. Kourionin rannalla nautimme lounaan ja voit pulahtaa mereen.
Päivän aikana sinulla on myös mahdollisuus tehdä lyhyehkö vaellus pitkin Afroditen polkua Petra tou Romiou'un, jossa tarun mukaan Afrodite syntyi meren vaahdosta.
Ilta Pafoksessa on omaa aikaa. Voit kuljeskella satamassa ja ihailla keskiaikaisen linnoituksen kaunista hahmoa samalla kun nautit päivällisen jossakin sataman kävelykadun varrella sijaitsevassa ravintolassa.
Päivä 6 - Vaellus Akamasin niemimaalla
Tänään lähdemme Akamasin metsän pohjoiseen osaan. Metsä on luonnonsuojelualuetta, joka tunnetaan maalauksellisesta kauneudestaan, rotkoistaan ja hiekkapoukamistaan. Alue on myös ekologisesti merkittävä ja biologisesti monimuotoinen. Täällä viihtyy 530 erilaista kasvilajia eli noin kolmannes kaikista Kyproksen kasveista, joista 126 on kotoperäisiä.
Teemme vaellusretken samannimisellä niemimaalla. Nimensä Akamas se on saanut Theseuksen pojan, Troijan sodan sankarin mukaan. Vaellusreittimme kulkee Afroditen jalanjäljillä ylös Moutis tis Sotiras -vuorta ja takaisin alas Afroditen kylpylän luo. Täällä Afrodite legendan mukaan kylpi valmistautuessaan häihinsä. Keväällä maisemaa koristavat syklaamit, liljat, luonnonvaraiset gladiolukset, orkideat ja kukkiva macchiakasvillisuus ja meri näyttäytyy ympäri vuoden kauniissa turkoosin sävyissä Ja totta kai aikaa on varattu myös lounaalle ja uintipulahdukselle noin kolme tuntia kestäneen vaelluksen jälkeen.
Päivä 7 - Retki Krasochorian viinialueelle
Aamiaisen jälkeen matkaamme bussilla Krasochoriaan, alueelle jonka kylissä viinintuotannolla on pitkät perinteet. Etelänpuoleisilla rinteillä kasvaa myös oliivi-, manteli- ja hedelmäpuita. Rinteiden kiehtovilla terasseilla, jotka on rakennettu jo kauan sitten unohdettuina aikoina, kasvaa solmuisia viiniköynnöksiä. Olemme noin 900 metrin korkeudessa ja ilmasto ja maaperä ovat ihanteellisia viininviljelyyn.
Päivän ensimmäisenä tehtävänä saat osallistua perinteisen kyproslaisen leivän leipomiseen. Kun leipä on uunissa, on aikaa tehdä kävelyretki naapurikylään viininmaisteluun. Täällä ollaan ylpeitä laadukkaista viineistä ja erityisesti historiallisesta Commandaria-viinistä.
Lounaan jälkeen jatkamme matkaa vielä yhteen viinikylään Omodokseen, jossa voit kuljeskella omin päin kivetyillä kujilla ja käydä pikkukaupoissa maistelemassa paikallista viiniä.
Myöhään iltapäivällä saavumme Larnakaan, jossa majoitumme hotelliin. Illalla nautimme yhdessä jäähyväispäivällisen paikallisessa ravintolassa vanhassa kaupunginosassa.
Päivä 8 - Kotiinpaluu
Melko pian aamiaisen jälkeen on aika lähteä Larnakan lentokentälle ja paluumatkalle kohti Helsinkiä.
Voit myös jatkaa lomaa Kyproksella, jos varaat lisäviikon jossakin Finnmatkojen rantalomakohteessa.