Vinkit & artikkelit

Italialainen kauneudentaju on käsite

La Bella Figura

Mitä meille tulee mieleen sanasta Italia? Kauniit vaatteet, kauniit naiset, kauniit miehet, kauniit autot, kaunis kieli, kaunis käytös, kauneus kaikkinensa. Ei siis ihme, että Bel Paese, kaunis maa, on yleisesti käytetty nimitys Italiasta. Käsite kattaa koko maan pitkän historian, rikkaan kulttuurin, ihanteellisen ilmaston ja luonnonantimet ja sopii hyvin kaikkeen siihen, mistä Italian-ystävät kautta maailman – ja kautta aikojen! – ovat rakastaneet Italiassa ja italialaisuudessa.

Sanotaan, että Italiassa, tässä pinta-alaltaan Suomea pienemmässä maassa, olisi noin puolet koko Euroopan kulttuuriaarteistosta. Se on hyvinkin mahdollista. Mietitäänpä kuvataidetta – Michelangelo, Leonardo da Vinci, Tizian, Tintoretto; tai rakennustaidetta – Lombardi, Brunelleschi, Bernini; tai elokuvia – Sophia Loren, Gina Lollobrigida, Isabella Rosselini, Federico Fellini; tai kirjailijoita – Italo Calvino, Dante, Umberto Eco; tai oopperasäveltäjiä – Verdi ja Puccini… Italialaisella taiteella on pitkä historia ja maineikkaat tekijät!

Eikä pidä unohtaa muotia ja muotoilua: italialaiset muodinluojat Armani, Prada, Nina Ricci, Versace, sekä automerkit Alfa Romeo, Lamborghini ja Ferrari, samoin kuin elegantit skootterit, Vespa ja Lambretta, ja sisustusmerkit, Alessi, Kartell ja Magis, tunnetaan ympäri maailmaa. Brändejä ympäröi urbaanin hienostuneisuuden ja veikeän elämänilon aura.

Eikä tässä tietenkään kaikki. Italialainen ilmasto on ihanteellinen, ruoka hyvää, viinit erinomaisia, perheet läheisiä ja elämä helppoa. Liian hyvää ollakseen totta, sanomme me, pimeän pohjoisen maan realistit. Kateellisina, ehkä?

Onko kaunis hyvän synonyymi?

Italialaisten loppumaton kauneudenjano määrittää koko italialaisen tavan olla olemassa. Kirjassaan La Bella Figura Beppe Severgnini, yksi Italian tunnetuimmista toimittajista, paljastaa, että tärkeintä on la bella figura, se miltä asiat näyttävät – ei se, miten asiat todellisuudessa ovat.

”Italian kielessä, ja yksinomaan italiassa, on ilmaus nimeltä ”bella figura”, edukseen – kauniisti – esiintyvä. Sitä sietää miettiä: kyseessä on esteettinen havainto (kauniisti, ei hyvin)”, Severgnini kirjoittaa.

La bella figura muodustuu siis kauniista käytöksestä mutta myös muodikkaasta pukeutumisesta ja käytöksestä, joilla henkilö haluaa antaa itsestään positiivisen kuvan. Edustavat elkeet ovatkin italialaisuutta omimmillaan. Pukeudutaan näyttävästi, ihastellaan toisten lapsia, kysellään kuulumisia, annetaan poskisuudelmia, väitellään, flirttaillaan ja elehditään. Eli käyttäydytään, näyttäydytään ja kommunikoidaan niin kuin meitä jäyhiksi väitettyjä suomalaisiakin opastetaan tekemään.

Silti asiat voi nähdä toisinkin. Kirjassaan Medicien naapurissa kirjailija, kolumnisti Kirsi Piha kertoo yllättyneensä siitä, miten hänen italialaisen lomakotinsa naapuri koki suomalaisen tavan kommunikoida: ”Italiassa ihmiset pysähtyvät keskustelemaan, ohi käveleminen olisi todellinen loukkaus. — Suomalaisen miehen hellyysrekisterin yläpäätä on se, kun vanhat koulukaverit tapaavat kadulla ensi kertaa kahteenkymmeneen vuoteen: ’Kato Pekka perkele!’ Naapuri sanoi pitävänsä suomalaisten tapaa parempana. Italialaiset joutuvat hänen mielestään teeskentelemään paljon.”

Hyvältä näyttää

Italialainen muotitietoisuus tunnetaan kaikkialla. Naiset suosivat näyttäviä kampauksia, suuria koruja, huikeita korkoja, tyylikkäitä käsilaukkuja, dramaattisia aurinkolaseja ja viimeisen muodin mukaisia vaatteita. Tämä ei tee suinkaan heistä seksuaaliobjekteja, vaan juuri päinvastoin: Donna Manager osoittaa menestyksensä klassisen tyylikkäällä jakkupuvulla ja naisellisuutensa lyhyillä helmoilla – ei ristiriitaa näiden asioiden välillä.

Entäpä italialaiset miehet? ”Italialainen mies on flirtti, keikari ja mammanpoika samassa paketissa”, kirjoittaa Piha. Kiillotetut kengät, äitien moitteettomasti silittämät pellavapuvut ja kauluspaidat, kalliit kellot ja huolitellut kiharat ovat italialaisen l’uomon stereotyyppisiä tuntomerkkejä. Statussymboleista kuitenkin yksi on ylitse muiden: auto. Italialaiset ovat ylpeitä Ferrareistaan, Maserateistaan, Lamborghineistaan, Alfa Romeoistaan ja Lancioistaan. Mutta italialaiselle moottorin teho ja kulutus ovat toissijaisia siihen verrattuna, millaisia tunteita auto herättää.

”Auton täytyy pönkittää sitä mairittelevaa kuvaa, mikä meillä itsestämme on”, kirjoittaa Severgnini tyylilleen uskollisesti, hävyttömän itseironisesti. Koska kyse on näin tärkeästä itseilmaisun keinosta, moni nuori aikuinen opintojensa päädyttyä ja työpaikan löydettyään investoikin useamman vuoden tulonsa leasing-autoon. Autoa vaihdetaan joka vuosi tai ainakin joka toinen vuosi. Kun ulkoasu- ja autoasiat ovat kunnossa, muulla ei ole niin väliä, kun vanhemmat vielä turvaavat sen, että lapsilla on katto päänsä päällä ja ruokaa pöydässä. (Niin, se on totta: puolet italialaisista vanhemmista elää yhdessä täysi-ikäisten lastensa kanssa, mitä täällä itsenäisyyttä ihastelevassa pohjoisessa muistetaan aina ihmetellä.)

Yhteisessä pöydässä

Italialaiset tunnetaan elämänilon ja nautinnon mestareina – ja tässä keskeisellä sijalla on ruoka, josta puhutaan ennen ruokailua, ruokailun aikana ja ruokailun jälkeen. Italialaista itsetuntoa kuvaa se, että toisin kuin monissa maissa, italialainen perinneruoka on maassa yhä voimissaan ja muualla maailmassa vuodesta toiseen trendikästä.

Vaikka Italiassa syödään ja juodaan pitkään ja hartaasti, la bella figuraan ei kuulu humaltuminen. Italiassa alkoholin käyttöä ei säännöstellä ikärajoilla, la bella figura hoitaa sen.  Uusi ilmiö sen sijaan on pitkien aterioiden väheneminen ”kauniin väestön” keskuudessa. Vaikka italialaiset ovat ylpeitä maailmankuulusta keittiöstään, pastat ovat vaihtuneet salaatteihin, ja raskaisiin aterioihin sortuminen hyvitetään juoksemalla, bodaamalla ja laihduttamalla… Silti sunnuntailounas on instituutio, joka kokoaa koko perheen – samassa taloudessa asuvat ja jo pois muuttaneet – kerran viikossa yhteisen pöydän ääreen.

Tästä päästäänkin italialaiseen perhetunteeseen. Se on kaunista ja ihailtavaa, mutta raadollinen osasyy siihen on se, että italialainen sosiaaliturva on perinteisesti ollut heikko. Mainion kirjallisen Italian-oppaamme, Severgninin, mukaan perhe edustaa italialaiselle pankkia, vakuutuksia, työvoimatoimistoa ja päivähoitoa – kaikkea samassa paketissa. Vastuutonta vanhempien hyväksikäyttöä? Kolikolla on kuitenkin kaksi puolta: kun isoäiti rahoittaa tyttärenpoikansa mopedin, tyttärenpoika saa mopedinsa, ja isoäiti saa tuntea olevansa tarpeellinen. Samalla tyttärenpojan mopedi antaa vaikutelman menestyvästä perheestä. Siis koko perheestä. Italialainen perhe on kokonaisuus ja siksi yhden perheenjäsenen la bella figura tuo parhaimmillaan kunniaa koko suvulle…

Päätetään juttu Giuseppe Prezzolinia lainaten: ”On vaikea määritellä aivan tarkalleen, mitä on se hilpeä ja kepeä tunnelma, josta italialainen elämäntapa muodostuu.” – Jos italialainen elämänkeveys ja aistillisuus ovat osin legendaa, niin ainakin se on italialaisten itsensä hyväksymä legenda.

Nautinnollista lomaa Italiassa!

Vinkin artikkeliin antoi TEMA-oppaamme Kaisa Juvonen.

Kiinnostuitko Italiasta?

Tutustu Teman kierto-, vaellus- ja pyöräilymatkoihin Italiassa! 

Kirjallisuutta:
Hullu kokki Piemontessa (Sukula)
Italia – Matkaopas historiaan (Lintner)
Medicien naapurissa – Pieni kirja Italiasta (Piha)
La Bella Figura (Severgnini)