Vinkit & artikkelit

Kiina aukeaa kulttuuria tuntevalle

Kummallisuuksia katukuvassa

Vanhempi herra tassuttelee lintuhäkki kädessään keskellä vilkkaasti liikennöityä pekingiläistä katua. Pelkästään häkissään päiväkävelylle päässyt lintu kiinnittää ensi kertaa Kiinaan tulleen eurooppalaisen matkailijan huomion. Mutta toisaalta, kuljettaahan Paris Hiltonkin pientä koiraansa mukana kalliissa käsilaukussaan, matkailija saattaa selittää itselleen. Kaikkialle mukaan otettaviin lemmikkieläimiin meillä on kyllä totuttu. Kummallisempaa onkin se, että mies, joka kävelee rauhallisen varmasti niin kuin kuka tahansa päiväkävelyllä oleva eläkeläinen, etenee takaperin…

 

Matkalle lähdetään useimmiten siksi, että koettaisiin jotakin uutta. Kiinassa toive toteutuu monin verroin: reissuun lähdettäessä tavoitteeksi on asetettu, että nähdään vähintään Kielletty kaupunki, Taivaallisen rauhan aukio ja ehkä jokin kohta Kiinanmuurista, mutta kaupan päälle matkailija saa kotiinviemisiksi koko joukon ihmeteltävää.

Nähty ja koettu voi kiteytyä vaikka seuraavanlaisiksi anekdooteiksi: ”Voitteko kuvitella, että kiinalaiset kaivavat nenää ihan julkisesti? He sylkevät avoimesti. He eivät jonota eivätkä anna metrossa paikkaa. He vievät pikkupoikansa McDonaldsiin syömään kokonaisia aterioita alkupaloista jälkiruokaan. Niin, heillä on McDonalds, Nokia, Kentucky Fried Chicken, jopa Marja Kurki… Ja elämäni kallein Soave.” Mutta miksi, oi, miksi?!

Kiinalaisia juttuja

Kiinan kulttuuri poikkeaa niin paljon eurooppalaisesta, ettei ole lainkaan ihme, että maasta kiertää yhäkin – tiedonvälityksen ja internetin ihmeaikana – mitä villeimpiä tarinoita. Kiinalaiset jutut ovat sinällään jo käsite. Juhani Kakkurimuistelee matkakirjassaan Lootuksenkukkia ja lohikäärmeitä, että hänen nuoruutensa kansakoulussa Kiina sivuutettiin lähinnä joukolla huvittavia tarinoita kiinalaisista uskomuksista. Sivistyksen kehtohan sijaitsi Niilin, ei Huanghen, rannoilla siitä huolimatta, että Kiinasta on lähtenyt maailmaan joukko suuria keksintöjä paperista ruutiin.

Kiinalla on maailman sivistysmaista pisin jatkumo korkeakulttuurissa. Tämä näkyy jo kielessä, jota on kirjoitettu toiselta vuosisadalta eaa. samoilla kirjoitusmerkeillä. Niinpä oppinut kiinalainen pystyy vieläkin lukemaan merkittävän osan muinaisista teksteistä. Ei ole siis kulttuurin kannalta lainkaan merkityksetöntä, että kiinalaiset näkevät kulttuurinsa yhtenäisenä nauhana, jossa aiemmilla vaiheilla on merkittävä sijansa. Juuri tästä syystä selitys nyky-Pekingin katukuvassa näkyviin, eurooppalaisesta vinkkelistä eriskummallisiin ilmiöihin saattaa löytyä vaikka kungfutselaisuudesta, feng shuista, perinteisestä lääketieteestä – tai yksinkertaisesti vain ihmismäärästä…

Pikkukeisareita ja pitkää ikää

Kiinan ihmismäärä lähti tasaiseen kasvuun 1300-luvun loppupuolella. Kiinan suuren väestömäärän ja sen ongelmien syy on ainakin osittain kommunistijohtaja Mao Zedongin propagandan seurausta: kolmatta maailmansotaa pelännyt Mao uskoi suurten väkijoukkojen tarkoittavan vahvaa armeijaa, joten 1950–1970-luvulla kiinalaiset naiset synnyttivät kukin 5–6 lasta. Vuonna 1979 kansankongressissa puhuttiin ensi kerran yhden lapsen periaatteesta.

Yhden lapsen politiikan seurauksena Kiinaan on alkanut syntyä enemmän poika- kuin tyttölapsia. Juuri näitä perheilleen tärkeitä poikalapsia, pikkukeisareita, ovat McDonaldsissa ylenpalttisesti herkuttelevat lapset. Jo Kungfutselta ja Rituaalien kirjasta juontaa vanha perinne, jonka mukaan lapsen kaksi ensimmäistä vuotta ovat hemmottelun aikaa; kaikki perheenjäsenet, etenkin isovanhemmat, hellivät ja syöttävät häntä päivin ja öin. Sitä, mihin tämä tapa yhdistettynä nykyiseen yhden lapsen politiikkaan ja hemmottelun jatkumiseen aikuisikään saakka johtaa, ei vielä tiedetä.

Tavat toiset, eivät huonot

Väenpaljouteen ei kiinalaisessa kaupungissa voi olla kiinnittämättä huomiota. Syntyperäinen kiinalainen on tottunut ihmismereen. Väitetään, että siinä missä pohjoiseurooppalaisen kaipaama oma tila on noin liki metrin, kiinalaisella se olisi vain kolme senttimetriä.  Suuret ihmismäärät ovat opettaneet kiinalaiset pitämään puoliaan. Esimerkiksi Pekingissä, jossa elää yli 16 miljoonaa ihmistä, jää ilman taksia ja istumapaikkaa, jos ei osaa pitää itsestään ja lähipiiriin kuuluvista huolta.

Se, minkä vieras kokee ryntäilemiseksi ja etuilemiseksi, ei ole Kiinassa kuitenkaan epäkohteliaisuutta. Vanha sananlasku osoittaa, että kyse on terveestä järjestä, ei brutaaleista tavoista: Jos pöydällä on yksi omena, ota se tai jäät ilman. Eikä vieraankaan pidä arastella – siitä vain iloisesti mukaan kokeilemaan kiinalaista arkea. Elävää elämää ei museoista ja mausoleumeista löydy!

Muita vähemmän viehättäviä tapoja kiinalaisessa katukuvassa ovat syljeskely ja nenän kaivaminen. Perinteisen kiinalaisen lääketieteen mukaan eritteet ovat myrkkyä ja niistä on päästävä eroon. Selitys saa tavan tuntumaan, jos ei miellyttävältä, niin ainakin ymmärrettävältä.

Kiinan nopea talouskasvu ja hden lapsen politiikka ovat mahdollistaneet sen, että yhä useammalla kiinalaisella on varaa lähettää lapsensa jopa ulkomaille opiskelemaan. Näiltä etuoikeutetuilta nuorilta kiinalaisilta myös odotetaan paljon, muun muassa sitä, että he palkkatyöhön päästyään pitävät huolta iäkkäistä vanhemmistaan.

Kiinassa on aina kunnioitettu korkeaa ikää, ja kiinalaiset ovat ylpeitä uudistuksista joiden ansiosta elinikä on pidentynyt. Niinpä kiinalaisten keski-ikä nousee vauhdilla, jopa niin, että maassa tulee lähivuosina olemaan kahta työssä käyvää kohden yksi huollettava; työtön, lapsi tai vanhus. Kiinalaiset vanhukset pitävät kuitenkin huolta kunnostaan. Kunnon ylläpitämisestä tämän artikkelin alussa mainitun harmaahapsisen herran takaperin kävelyssäkin oli kyse, harjoittaahan se tasapainoa. Myös klassinen aamuvoimistelu, taiji, on vanhemman väen suosiossa. Jos vieras on tarpeeksi virkku, hän löytää aamu-usvasta nousevan kaupungin puistoista liikkeisiinsä hartaasti keskittyneitä, arvokkaasti liikkuvia ryhmiä. Ja mikä parasta, tähän viehättävään ruumiinkulttuuriin saa vapaasti osallistua, ei vain pysytellä ulkopuolisena ihmettelijänä, niin mielenkiintoista kuin sekin Kiinan kaltaisessa ihmeellisessä maassa on.

Nopean talouskasvun myötä kiinalaiseen katukuvaan ovat ilmestyneet perinteisten kiinalaisten tapojen rinnalle myös länsimaiset kaupalliset brändit. Hyvätuloiset kiinalaiset käyttävät paljon rahaa imagoa pönkittäviin kalliisiin merkkituotteisiin ja keskustelevat mielellään siitä, mitä mikäkin on maksanut. Avoin keskustelu hinnoista on kiinalaisten small talkia, kevyttä keskustelua elämästä, ei suinkaan leveilyä rahankäytöllä. Sen sijaan eräänlaista kukkoilua on se, kun ihmiset kuljeskelevat kadulla pyjamissaan. Katsokaa, he julistavat tyylikkäillä yöasuillaan, minä olen niin hyvätuloinen, ettei minulla ollut kiire pukeutua ja lähteä töihin…

Kolmenkymmenen vuoden takainen avautumisen politiikka tuo Kiinaa ja muuta maailmaa koko ajan lähemmäksi toisiaan. Kohdemaan omaleimaisuus on kuitenkin minkä tahansa matkan suola. Kiinalaisen katukuvan kummallisuudetkin aukeavat, kun matkassa on maata tunteva. Kaikelle tuntuu olevan selitys, joka sekin on parhaimmillaan perin mielenkiintoinen…  Ja siinä ihmettelyn ja maan tapojen opettelun ohella voi rauhassa heittäytyä nautiskelemaan vieraan kulttuurin monimuotoisuudesta.  

Kiinnostuitko Kiinasta?

Tutustu TEMAn Kiinan-matkoihin.

 

Vinkin artikkeliin antoi TEMA-oppaamme Taisto Sievänen.

Artikkelin taustalähteinä käytettyä kirjallisuutta:
Kiinan kulttuuri (Huotari & Seppälä)
Kiinassa kuukin on kummempi (Serp)
Kiina rynnistää huipulle (Mykkänen)
Lootuksenkukkia ja lohikäärmeitä (Kakkuri)