Päiväohjelma
2023–2024
Päivä 1 - Matka alkaaKun lento saapuu perille Haniaan Koillis-Kreetalle, on Tema-opas lentoasemalla vastassa saapuvia lomalaisia ja siirrymme bussilla matkan ensimmäiseen hotelliin.
Vietämme matkan ensimmäiset kaksi yötä pienessä Georgioupolin rantakylässä tai sen laidalla.
Päivä 2 - Vaellus Argiroupoliin
Päivän noin kuuden kilometrin pituinen vaellusreitti kulkee ikivanhoja aasinpolkuja eli ns. kaldirimeja pitkin laakeripensaiden, myrttien, storaksipuiden keskellä ja suurien johanneksenleipäpuiden katveessa Roustikasta Argiroupoliin. Roustikassa Eliaan luostari kertoo omaa tarinaansa vapaustaistelusta: vanhoissa tilikirjoissa on merkintöjä patruunoiden valmistuksesta ja ruokajakelusta. Harmaat kivimuurit ympäröivät pieniä peltotilkkuja ja oliivipuita, kanat kaakattavat ja lampaiden kellot kilkattavat. Korkealla taivaalla voit ehkä nähdä liitelevän hanhikorppikotkan.
Nautimme retkilounaan lähteellä tuhatvuotisen plataanipuun alla ja sen jälkeen jatkamme Argiroupoliin, jota antiikin aikaan kutsuttiin nimellä Lappa. Tarun mukaan kaupungin perusti Agamemnon ja se oli roomalaisten miehityksen aikaan yksi mahtavimmista kaupungeista läntisellä Kreetalla. Nyt se on unelias kylä, joka herää eloon viikonloppuisin kun monet kreetalaiset saapuvat kylään sunnuntailounaalle plataanipuiden katveeseen.
Bussimatkalla takaisin Georgioupoliin ohitamme Kournajärven, joka on Kreetan ainoa makeavetinen luonnonjärvi ja muuttolintujen tärkeä levähdyspaikka. Myöhään iltapäivällä sinulla on vielä aikaa käydä uimassa Välimeren suolaisissa aalloissa ennen illallista paikallisessa tavernassa.
Päivän vaelluksen vaikeusaste oppaan mukaan 1/3.
Päivä 3 - Vaellus Agia Irinin rotkossa
Länsi-Kreetan jylhää Lefka Ori -vuoriketjua halkoo kolmisenkymmentä syvää rotkoa. Vuoret ovat kautta aikojen antaneet suojaa niin ihmisille vaikeina aikoina kuin villieläimille ja kasveillekin. Ajamme kapeita teitä halki saaren appelsiiniviljelysalueen kohti etelää ja Agia Irinin kylää, josta alkaa päivän vaellus alas pitkin mutkittelevaa, yhdeksän kilometrin pituista rotkopolkua. Rotkon rinteillä kasvaa sypressejä, pinjamäntyjä ja plataanipuita. Punakukkaiset oleanterit kukkivat, ja ilman täyttää timjamin, salvian ja kyntelin tuoksu. Agia Irinin rotko ei ehkä ole yhtä kuuluisa kuin pidempi Samarian rotko, mutta se on vähintäänkin yhtä kaunis ja sen lisäksi kävijöitä on täällä vähemmän. Monet matkailijat eivät tänne löydä ja siksi juuri täällä rotkon rauhassa voit hyvällä onnella nähdä hanhikorppikotkan liitelevän korkealla taivaalla. Suurella todennäköisyydellä näet ainakin alppivariksia, kalliopääskyjä ja punapäälepinkäisiä.
Vaellusreitti Agia Irinin rotkossa kulkee melko suurelta osin varjossa, mutta silti mukaan kannattaa ottaa sekä aurinkovoide että vettä. Rotkon suulla nousemme taas bussiin ja suuntaamme kohti etelärannikkoa. Myöhään iltapäivällä saavumme Libyanmeren rannalle ja pieneen Paleohoran rannikkokylään, jossa vietämme seuraavat neljä yötä.
Päivän vaelluksen vaikeusaste oppaan mukaan 2/3.
Päivä 4 - Vaellus rannikkoa pitkin Sougiaan
Tämänpäiväinen 13 kilometrin pituinen taival on viikon pisin, ja sille tarvitaan kunnolliset, sisäänajetut vaellusjalkineet ja hyvää kuntoa. Kuljemme pitkin polkuja fryganaksi kutsutun nummikasvillisuuden keskellä nousten yhä korkeammalle rannan yläpuolelle. Ohitamme pieniä merenlahtia sekä värihernettä ja kanervaa kasvavia tiheikköjä ennen kuin saavumme ylös tasangolle, jolla vain vuohen kaulassa roikkuva kello tai petolinnun huuto katkaisee hiljaisuuden. Kirkkaalla ilmalla voi horisontissa nähdä Gavdos-saaren, Euroopan eteläisimmän kolkan ennen Afrikkaa.
Laskeudumme retkilounaalle Lissoksen rannalle, jonka ympärillä on antiikinaikaisia raunioita ja suuria johanneksenleipäpuita. Täällä sijaitsi aikoinaan parantola, antiikinaikainen kylpylä, joka rikastui apua hakeneiden pyhiinvaeltajien temppelille antamista lahjoista. Lissos oli suuruutensa aikakaudella laajalti tunnettu parantavan vetensä ansiosta. Voit itsekin täyttää vesipullosi raikkaalla, hyvällä lähdevedellä.
Päivän vaelluksen vaikeusaste oppaan mukaan 3/3.
Päivä 5 - Vaellus Elafonissin rannalle
Kreetan karun etelärannikon maisemat ovat suurenmoiset. Vaellamme tänään reilun 10 kilometrin matkan pitkin tallattuja vuohipolkuja, jotka paikoin mutkittelevat korkealla meren tyrskyjen yläpuolella ja paikoin teräväkivisillä rantakallioilla tai houkuttelevissa hiekkapoukamissa. Vuoret kohoavat korkeina kohti taivasta ja hyvällä onnella näet harvinaisen partakorppikotkan, joka pesii täällä.
Matkan alussa mastiksipensaat ja oleanterit reunustavat polkua kunnes saavumme tuulen tuivertamien, ikivanhojen kyhmyisten katajien metsään lähempänä päivän määränpäätä, Elafonissin hiekkarantaa. Vuosisatojen ajan alue oli autio. Vesipula ja merirosvojen muodostama uhka pitivät jopa kovapintaiset kreetalaiset täältä poissa. Elafonissin rannan hiekka on vaaleanpunertavaa ja merivesi kristallinkirkasta. Elafonissi onkin usein äänestetty maailman hienoimpien rantojen joukkoon. Elafonissi on oikeastaan pieni saari, jota yhdistää Kreetan saareen hiekkasärkkä. Kun meri on rauhallinen, voi hiekkasärkkää pitkin kävellä matalassa vedessä Elafonissille. Elafonissilla pesii myös uhanalainen karettikilpikonna. Rannalla on tietysti myös aikaa pulahtaa uimaan mereen. Jos haluat, voit myös päivän vaelluksen sijaan viettää kokonaisen leppoisan rantapäivän. Pääset bussin kyydissä jo aamupäivällä Elafonissiin ja kohtaat muun ryhmän siellä.
Päivän vaelluksen vaikeusaste oppaan mukaan 3/3.
Päivä 6 - Vaellus Anydrin rotkossa
Aamulla lähdemme bussilla Azogiresin kylään 400 metrin korkeuteen. Päivän vaellusreitti alkaa suuren ainavihannan plataanipuun alta. Vanhan, 99 kirkkoisälle omistetun luostarin luona pysähdymme hetkeksi ja saat kuulla oppaalta luostarin historiasta. Kuljemme vehreillä rinteillä mutkittelevilla poluilla, joilta avautuvat hienot näkymät vuorille ja horisontissa häämöttävälle merelle. Ohitettuamme pienen Anydrin kylän reitti jatkuu alas samannimiseen rotkoon, jota pitkin patikoimme aina meren rantaan asti.
Rannalla katamme retkilounaan ja lounastamme säestää aaltojen kuohu. Lounaan jälkeen kuljemme noin tunnin matkan rannikkoa seuraillen takaisin Paleohoraan. Päivän vaelluksen pituus on kaikkiaan noin kahdeksan kilometriä.
Tänään saamme yhdessä oppaan kanssa myös maistella erilaisia oliiviöljyjä. Kreetan oliiviöljyt kuuluvat maailman parhaiden joukkoon ja joitakin niistä tuodaan Suomeen asti.
Päivän vaelluksen vaikeusaste oppaan mukaan 2/3.
Päivä 7 - Vaellus Sirikarista Poliriniaan
Aamiaisen jälkeen jätämme Paleohoran taaksemme ja nousemme bussilla ensin jonkin matkaa ylös vuorille. Tämän päivän noin kuuden kilometrin pituinen vaellus alkaa Sirikarin pikkukylästä ja vie laidunmaiden halki kohti plataanipuiden ja vaaleanpunaisten oleanterien katveessa solisevaa puronuomaa. Kalkkipitoisessa, kyntämättömässä maaperässä kukkivat keväisin lukuisat monivuotiset orkideat, kirjaimellisesti keskellä polkua. Syksyisin kukkivat vaaleanpunaiset syklaamit ja valkoiset merisipulit. Ympäröivien kallioseinämien kolot tarjoavat erinomaisia pesimäpaikkoja mm. korpeille, vuorikotkille ja hanhikorppikotkille.
Vaellus päättyy Polirinian kylään, jossa viiniköynnösten varjossa, korkealla sijaitsevassa tavernassa voit nauttia näköalasta ja virkistävästä juomasta. Matkalla Haniaan ohitamme yhden Kreetan viinialueista. Jo minolaiset viljelivät täällä aikoinaan viiniköynnöstä ja nauttivat viiniä. Nykyisin Kreetalla tuotetaan yhä enemmän erinomaisia puna- ja valkoviinejä. Hanian omaa, pihkanmakuista retsinaa (Retsina Chanion) pidetään yhtenä Kreikan parhaista.
Haniassa majoitumme matkan viimeiseksi yöksi keskeisellä paikalla sijaitsevaan hotelliin vanhankaupungin liepeille. Matkanpäätösillallisen nautimme kaupungin viehättävimmissä kortteleissa venetsialaisessa satamassa.
Päivän vaelluksen vaikeusaste oppaan mukaan 2/3.
Päivä 8 - Kotiinpaluu
Tänään on tullut aika lähteä kotimatkalle. Jos lentosi lähtee vasta illalla, ehdit vielä tutkia omin päin Hanian kaupunkia, käydä uimassa ja tehdä tuliaisostoksia. Haluammekin kiittää tästä kerrasta ja toivottaa lämpimästi uudelleen tervetulleeksi TEMAn mieleniintoiseen maailmaan!