Päiväohjelma
Talvi 2023-2024
Päivä 1 – Matka kohti Perua alkaa Lentomatka Helsingistä Peruun ja sen pääkaupunkiin Limaan, josta aloitamme monipuolisen kiertomatkamme.
Päivä 2 – Kaupunkikiertoajelu Limassa
Aamupäivällä teemme kaupunkikiertoajelun, jonka aikana tutustumme niin kaupungin nykyiseen keskustaan kuin sen siirtomaa-aikaiseen alueeseenkin. Pysähdymme Mirafloresin kaupunginosassa, Parque del Amorin näköalapaikalla, josta avautuvat upeat näkymät Tyynellemerelle. Kaupunkikiertoajelun aikana saamme kuvan tämän Etelä-Amerikan metropolin toinen toistaan mielenkiintoisemmista paikoista, joihin meillä on mahdollisuus tutustua lähemmin. Vierailemme muun muassa Huaca Pucllanan suurella arkeologisella alueella, joka sijaitsee aivan kaupungin keskustassa. Alue on peräisin jo niin kutsutun Lima-kulttuurin ajoilta, ajalta ennen inkoja ja heidän kulttuuriaan.Liman historiallisessa keskustassa tulee tutuksi Casa Aliagan palatsi, jossa asui aikoinaan itse Liman kaupungin perustaja, Jerónimo de Aliaga y Ramírez.
Päätämme kaupunkikierroksemme kuuluisassa taidegalleriassa, jossa nautimme piristävän cocktailin. Päivän ohjelmassa on myös lounas ja vapaa-aikaa, jonka voit omistaa omille seikkailuille Limassa. Illalla suunnistamme yhdessä kohti arkeologista Larco-museota, joka on epäilemättä yksi koko Latinalaisen Amerikan antoisimmista museoista. Museosta löytyy myös ainutlaatuinen kokoelma merkittäviä perulaisia aarteita.
Museovierailun jälkeen on aika tutustua perulaisen keittiön herkkuihin − yhteisen tervetuloillallisen nautimme museon ravintolassa. Majoitumme yhdeksi yöksi viehättävään Mirafloresin kaupunginosaan.
Päivä 3 – Lentomatka Cuscoon, inkojen vanhaan pääkaupunkiin
Nyt on tullut aika jättää Perun ikimuistoinen pääkaupunki, ja monen monta kulttuurista kokemusta rikkaampana jatkamme matkaamme kohti Inkojen Kuningaskunnan entistä pääkaupunkia, Cuscoa.
TEMA-matkoilla myös ruokakulttuuri on tärkeä osa matkaa, ja nyt on aika tutustua perulaiseen keittiöön syvällisemmin − opimme kokkaamaan perulaisittain. Valmistamme kahta eri kansallisruokaa, joista toinen on nimeltään Ceviche ja toista kutsutaan Lomo Saltadoksi. Aloitamme ruoanlaiton oppituntimme tutustumalla paikalliseen kauppahalliin, joka yllättää niin suurella valikoimallaan kuin värikylläisyydelläänkin. Perulainen keittiö on levinnyt myös muualle päin maailmaa, eikä ihme! Maan keittiötä voisi kuvailla elegantiksi ja tasapainoiseksi jännittävien makujen maailmaksi, kaunista kattausta unohtamatta. Ruokakulttuuri on saanut vaikutteita sekä Kiinasta että Japanista, mikä onkin luonnollista, ajatellen näistä maista kohdistunutta suurta siirtolaisuutta erilaiseen ja valloittavaan Peruun.
Tänä päivänä perulaisia herkkuja voi käydä maistelemassa pääkaupungeissa ympäri maailmaa. Kun olemme oppineet valmistamaan perulaisia kansallisherkkuja ja maistelleet niitä, siirrymme lentokentälle ja otamme kurssin kohti Cuscoa. Cusco on mitä mielenkiintoisin yhdistelmä vaikuttavaa inkojen arkkitehtuuria ja rakennuksia espanjalaisten siirtomaa-aikakaudelta.
On vaikea kuvitella, että missään muualla Perussa inkojen kulttuuri on niin läsnä kuin täällä, missä vanhojen inkojen temppeleiden rakennusmateriaali sekoittuu valkoisiksi rapattuihin siirtomaa-aikaisiin rakennuksiin. Jopa erilaisissa arjen ilmiöissä voi löytää helposti kadonneen intiaanikulttuurin − se tuntuu olevan läsnä kaikkialla. Ilta on varattu omille tutkimusretkille Cuscossa.
Päivä 4 – Kaupunkikiertoajelu Cuscossa
Tänään tutustumme lähemmin Cuscoon, inkojen Pyhän laakson keskukseen, monellakin eri tavalla vaikuttavaan kaupunkiin, joka on rakennettu inkojen valtakunnan entisen pääkaupungin raunioiden keskelle. Kaupunki on alun perin rakennettu muistuttamaan puumaa, yhtä inkojen pyhistä eläimistä. Cusco oli yksi aikansa mahtavimmista kaupungeista, joka ei jää historiassa Kairon, Ateenan, eikä Roomankaan varjoon. Useimmat turistit suunnistavat suoraan Machu Picchulle, mutta me emme jätä tätä fantastista kaupunkia väliin, vaan tutustumme yhdessä sen saloihin. Kaupunki on muuttunut vuosisatojen varrella, eikä muistuta kovinkaan paljon sitä Cuscoa, jonne espanjalaiset saapuivat jo vuonna 1532. Mahtavat rauniot ja Palaza de Armasin aukion ympärillä hyvin säilynyt keskiaikainen kaupunginmuuri tekevät Cuscosta uskomattoman viehättävän kaupungin, yhden Etelä-Amerikan kauneimmista.
Cuscossa teemme mieleenpainuvan kaupunkikierroksen, jonka aikana perehdymme kaupungin aarteisiin, niin inkojen aikaisiin kuin siirtomaa-aikaisiinkin. Aloitamme tutustumisen Cuscoon vierailemalla Coricanchan temppelissä, jota kutsutaan myös Auringon Temppeliksi − erinomainen esimerkki inkojen taitavasta rakennustekniikasta. Espanjalaiset ovat kertoneet temppelin olevan niin yliluonnollisen kaunis, että sitä on mahdoton edes yrittää kuvailla. Näemme myös kaupungin kuuluisan katedraalin, joka sijaitsee Plaza de Arma -aukion tuntumassa. Katedraalissa voi ihailla kauniita paikallisten taiteilijoiden uskonnollisaiheisia maalauksia.
Ennen kuin palaamme hotellille pysähdymme käsityökeskuksessa, jossa näemme kuinka paikalliset taitavat käsityöläiset valmistavat erilaisia käsitöitä hopeasta ja puusta. Maukkaan illallisen yhteydessä saamme nauttia sekä musiikista että tanssista.
Päivä 5 – Perinteisiä kankaita, vaikuttava viljelmä ja gourmet-suolaa
Aamiaisen jälkeen on aika jättää Cusco ja matkamme jatkuu kohti pohjoista, Urubambaa, jonne majoitumme seuraavaksi yöksi. Päivän ensimmäisen pysähdyksen teemme Chincheron kylässä, jossa tutustumme perinteisiin käsitöihin. Tänne nykyaikainen tekniikka ei ole vielä saapunut, ja näemme muun muassa paikallisia naisia kutomassa alueelle tyypillisiä kankaita. Urubamban yläpuolella, vuorenrinteillä, sijaitsee kaksi mielenkiintoista paikkaa − Maras ja Moray. Marasissa on valmistettu suolaa samalla tavalla jo satoja vuosia ennen inkoja. Täällä valmistettu suola on erittäin arvostettua ja sitä käyttävät jopa Perun gourmet-kokit. Morayn alue askarrutti arkeologeja pitkään. Täältä löydettiin 1930-luvulla ympyrän muotoisia terassimaisia rakennelmia. Tänä päivänä tiedetään, että alueella on viljelty kokeilumielessä erilaisia viljelykasveja, kuten maissia ja perunaa. Uskotaan, että satoakin oltaisiin onnistuttu korjaamaan näiltä viljelmiltä. Ympäröivät maisemat ovat hedelmällisiä, ja kauniilla lumisilla vuorenrinteillä näemme edelleenkin silmiä hiveleviä maissi- ja perunaviljelmiä. Ennen kuin jätämme nämä maisemat, nautimme lounaan läheisessä ravintolassa.
Iltapäivä ja ilta ovat vapaita omille aktiviteeteille.
Päivä 6 – Kokopäiväretki Machu Picchulle
Nyt on aivan varmasti yksi tämän kiertomatkan kohokohdista edessä − ikimuistoinen junamatka Machu Picchulle. Junamatka halki kauniin maiseman kestää puolisentoista tuntia. Päämäärämme on Aguas Calientesin pienehkö kaupunki, joka on saanut lempinimen Machu Picchu -kylä. Tie myötäilee Urubambasin jokea, reittimme varrelle jää kuvankauniita lumen peitossa olevia vuorenhuippuja. Täältä matkamme jatkuu pienemmillä busseilla kohti Machu Picchun arkeologista aluetta, joka oli inkojen viimeinen merkittävä tukikohta ja kaupunki. Alue oli vuosisatojen ajan Andien tiheän kasvillisuuden peitossa, kunnes tutkimusmatkailija Hiram Bingham, Yalen yliopiston arkeologi, löysi sen sattumalta vuonna 1911. Yalen yliopiston arkeologinen retkikunta tutkikin aluetta vuosien ajan. Espanjalaiset valloittajat eivät koskaan onnistuneet pääsemään näin korkealle, Urubambajoen ja Urumbambalaakson yläpuolelle. Juuri tämän takia kaupunki on säilynyt aina meidän päiviimme uskomattoman hyvin. Me saamme ihailla portaita, palatseja, temppeleitä, terasseja, torneja ja lähteitä, jotka kaikki kertovat inkojen korkeasta kulttuurista.
Tämän ikimuistoisen ja vaikuttavan kokemuksen jälkeen matkamme jatkuu jälleen kohti Aguas Calientesia, jossa nautimme lounaan. Lounaan jälkeen matkustamme sekä junalla että bussilla takaisin Cuscoon.
Päivä 7 – Bussimatka Titicacaan
Tänään meitä odottaa jännittävä bussimatka Titicacajärvelle, joka on maailman korkeimmalla paikalla sijaitseva purjehduskelpoinen järvi. Järven merkitystä ei voi olla mainitsematta inkojen uskonnollisen kulttuurin yhteydessä. Nyt matkaamme Andien leveimmällä kohdalla. Seuraaviksi kahdeksi yöksi majoitumme Punon kaupunkiin, joka sijaitsee kauniin Titicacajärven läntisellä rannalla. Bussimatkamme aikana teemme useita pysähdyksiä, muun muassa pienessä andilaisessa Andahuaylillasin kylässä, joka on tunnettu upeasta siirtomaa-ajan arkkitehtuurista ja San Pedro Andahuaylillasin 1600-luvulta peräisin olevasta kirkosta. Kirkko on tehnyt sen vierailijoihin niin suuren vaikutuksen, että sitä on alettu kutsua Etelä-Amerikan Sikstuksen kappeliksi.
Päivämme jatkuu vierailulla Rachhin arkeologisella alueella, joka on tunnettu siellä sijaitsevasta Wiracochan temppelistä. Upea, kerrassaan loistava luonto on tärkeä osa matkaamme ja siitä saamme nauttia tänäänkin. Maisema on nyt muuttunut karun kauniiksi, jossa silmä lepää. Päivän aikana pysähdymme koko matkamme korkeimmassa kohdassa, Abra La Rayassa, joka sijaitsee 4 388 metriä merenpinnan yläpuolella. Seuraavan pysähdyksen teemme pienessä Pukarán kylässä. Näemme vanhan linnoituksen rauniot ja asuinpaikan, joka vie meidät aikamatkalle aina noin vuoteen 1800 eaa. Alue on uskomattoman suuri, kattaen yhteensä jopa noin 4.2 km2. Ennen kuin saavumme fantastiselle Titicacajärvelle, ajelemme Juliaca-nimisen kaupungin läpi.
Cuscoa pidetään useimmiten Perun ja koko Etelä-Amerikan kauneimpana kaupunkina, jota koristavat elegantit siirtomaa-aikaiset rakennukset. Juliacaa sen sijaan pidetään useimmiten jopa yhtenä Perun rumimmista kaupungeista. Useimmat talot ovat edelleen keskeneräisiä, ja rautaiset piikit “sojottavat” niistä suoraan kohti taivasta. Tämän ei voi sanoa tekevän kaupungista viehättävää, mutta toisaalta se ei näytä tylsältäkään. Pöly kohoaa korkeuksiin kaupungin hiekkateiltä ja tämän kaiken lisäksi Juliacan väitetään olevan keskuspaikka alueen salakuljetustoiminnalle. Vivahteikkaan päivän jälkeen saavumme lähes taianomaiselle Titicacajärvelle.
Ennen yhteistä illallista hotellillamme jää sinulle omaa aikaa nauttia hotellista ja sen ympäristöstä.
Päivä 8 – Veneretki Titicacajärvellä
Tänään teemme veneretken Titicacajärvellä, joka siis on koko maailmassa korkeimmalla paikalla sijaitseva purjehduskelpoinen järvi. Päiväretkemme alkaa Unescon maailmanperintöluettelosta löytyvästä Taquilen kylästä, jossa niin vanhat arvot kuin perinteetkin ovat vielä voimissaan, muun muassa kankaat, kulttuuri ja suullinen perimätieto − kaikki tämä jo ajalta ennen inkoja. Täällä tapaamme Huayllano-intiaaneja, jotka esittelevät meille niin käsityötaitoja kuin perinteistä maanviljelystäkin. Vierailun päätteeksi Taquilen kylässä nautimme lounaan.
Retkipäivämme jatkuu vesiteitse Uros-intiaanien kelluville kaislasaarille. Nyt voit tuntea, kuinka maa kelluu jalkojesi alla ja katsella samanaikaisesti melkoisen alkeellisia kaislamajoja. Myös intiaanien jokapäiväisessä käytössä olevat kalastusveneet on tehty kaislasta. I
ltapäivä on varattu omille aktiviteeteille kunnes nautimme yhteisen illallisen, joka on katettu veneeseen Titicacajärvellä.
Päivä 9 – Lentomatka Limaan
Nyt lennämme Limaan, paikkaan, josta aloitimme kiertomatkamme. Hotellille majoittumisen jälkeen on loppupäivä varattu omille seikkailuille värikkäässä Limassa. Kaupungissa on useita mielenkiintoisia museoita, joista Tema-opas kertoo mielellään enemmän. Suosittelemme myös käyntiä Torre Taglen siirtomaa-aikaista arkkitehtuuria edustavassa palatsissa, joka on peräisin jo 1700-luvulta.
Päivä 10 – Kotimatka
On tullut aika sanoa hyvästit ikimuistoiselle Perulle, ainakin tällä kertaa, ja toivottavasti monta uutta kokemusta rikkaampana. Haluamme kiittää tästä kerrasta ja toivottaa uudelleen tervetulleeksi TEMA-matkojen mielenkiintoiseen maailmaan. Lentokenttäkuljetus.
Päivä 11 – Saapuminen Helsinkiin
Kiertomatkamme päättyy ja saavumme Helsinkiin.