Hyvä tietää

Matkaohjelma ja päivämatkat

Monien Tema-matkojen ohjelma on hyvin tiivis: liikkeelle lähdetään heti aamiaisen jälkeen, joskus hyvinkin varhain ja hotelleihin tullaan usein melko myöhään iltapäivällä tai vasta illalla. Teman ohjelmassa on myös sellaisia kiertomatkoja, jossa on hieman enemmän vapaa-aikaa, jonka matkalaiset voivat käyttää haluamallaan tavalla hotellin altaalla tai rannalla tai vaikkapa ostosten tekoon. Vapaa-ajasta mainitaan ko. matkan ohjelmassa.

Päivämatkat, jotka tehdään bussilla, on merkitty matkaohjelmaan kilometreissä. Kilometrimäärät eivät kerro ajomatkojen pituuksia ajassa. Teiden kuntoa, matkan rasittavuutta ja pysähdysten määrää ja kestoa on vaikea määritellä tarkkaan etukäteen.

Pysähdykset pyritään tekemään matkan etenemisen kannalta ja osallistujien tarpeita ajatellen joustavasti ja mielenkiintoisilla paikoilla ja nähtävyyksillä.

Vaellus- ja pyöräilymatkoilla päiväohjelmassa on mainittu päiväkohtaisten vaellus- ja pyöräilyetappien pituudet. Etapin pituus ei yksinään kuitenkaan kerro sen vaativuutta. Sää, korkeuserot ja maasto vaikuttavat siihen merkittävästi. Nämä aktiivilomat on luokiteltu vaativuudeltaan helppoihin, kohtalaisiin ja vaativiin. Tutustu luokituksen lisäksi tarkkaan päiväohjelmien kuvauksiin. 

Matkaohjelman muutokset, ks tarkemmin kohta Muutokset matkaohjelmassa

 
XClose
 
XClose
Tilaa TEMA-matkojen uutiskirje!

Uutiskirje pitää sinut ajan tasalla TEMA-maailman tapahtumista. Saat suoraan sähköpostiisi viimeisimmät matkauutuudet, houkuttelevat tarjoukset ja kertomukset kaukaisista maailmankolkista. .

Täytä vain tiedot alle ja lähetä tilaus matkaan!


Jokaisen Teman Uutiskirjeen alalaidassa on peruutuslinkki, jota klikkaamalla voit päättää tilauksesi koska tahansa.